Elina Lepomäki on huolissaan Suomen tilanteesta. Tilastokeskuksen perjantaina julkistamien ennakkotietojen mukaan Suomen kokonaistuotanto joulukuussa 0,4 prosenttia marraskuusta. Kausitasoitetun bruttokansantuotteen ennakoidaan lisäksi laskeneen loka-joulukuussa 0,4 prosenttia edellisestä vuosineljänneksestä. Samaan aikaan Euroopan unionissa ja euroalueella kasvua kertyi 0,1 prosenttia. Suomi jäi lisäksi muiden euromaiden jalkoihin vaisuilla luvuillaan.

Lue lisää:

Lepomäki muistuttaa valtiovarainministeriön julkisen talouden suunnitelmasta.

”Se puhuu karua kieltä. Tämän hallituskauden lopussa ylitetään 60 prosentin velkaraja ja matka jatkuu samaan suuntaan (80 prosenttia ylittyy 15 vuoden sisään), vaikkei Marinin hallituksen kulutusjuhlan jälkeen tehtäisi enää ainuttakaan uutta menolisäystä. Samalla huoltosuhteemme heikkenee voimakkaasti juuri tämän vuosikymmenen aikana. Julkiset takausvastuut ovat ennätyskorkealla ja vastaavat kokoluokaltaan valtion budjettia. Mitä tapahtuu, jos talouskasvu muuttuukin lähiaikoina laskuksi”, hän kysyy Puheenvuoron blogissaan.

Marinin hallitus on sopinut poikkeusolojen mekanismista, jonka mukaan se aikoo toimia, jos suhdannetaantuma iskee. Lepomäki epäilee suunnitelmaa.

”Hallitus aikoo taantumassa elvyttää lisää, niin sanottujen automaattisten vakauttajien yli. Epäilen vahvasti, että hallitus pystyy tuossa tilanteessa pitäytymään 500 miljoonan euron menokatossa, jonka se on itselleen asettanut.Suomen ongelmat ovat kertaluokkaa suuremmat, jos pienikin taantuma iskee. Valtiovarainministeriön laskelmissa talouskasvun ei pidä laskea kuin prosenttiyksikön verran, nollan tuntumaan, kun alijäämä repeää neljä miljardia suuremmaksi”, hän kommentoi.

Lue myös:

Lepomäki huomauttaa, että valtion, kuntien ja työllisyysrahaston alijäämä on hallituskauden lopussa jo valmiiksi viisi miljardia euroa.

”Suomen ongelmat ovat rakenteellisia eikä niihin auta lähivuosina minkäänlainen suhdannepaketti. Hallitus on myös viivytellyt infrastruktuuri-investointien aloittamisessa, mikä tarkoittaa sitä, että elvytyskanavat ovat taantuman iskiessä vaatimattomat. Kotimaisen kulutuksen ylläpitäminen valtion rahalla ei kovin pitkälle auta, olkoonkin, että ihmislähtöisen sosiaaliturvan merkitys on kriisissä erinomaisen tärkeä.”

Lepomäen mukaan hallituksen olisi ryhdyttävä toimiin ennaltaehkäisevästi riskien nyt ilmiselvästi kasautuessa. Hän nostaa esiin rakenneuudistusten läpiviemisen, paikallisen sopimisen edistämisen ja veronkorotuksista pidättäytymisen.

Lue seuraavaksi:

Suomen talouspolitiikasta varoitti hiljattain myös Eläkevakuutusyhtiö Varman toimitusjohtaja Risto Murto, jonka mukaan sekä suomalaiset että ulkomaiset arvioijat odottaisivat hallitukselta tiukempaa suhtautumista valtion menojen kasvattamiseen kuin nykyiset suunnitelmat ovat.

Luottoluokittaja Fitch varoitti muutama viikko sitten Suomea juurikin velkaantumisesta sekä väestön ikääntymisestä.

”Jos haukut kestetään, Suomi voi vielä velkaantua helposti esimerkiksi yhden hallituskauden. Lopputulema on selvä. Politiikasta on tullut tahdon asia. Jos hallitus haluaa lisätä velkaa, mikään ei käytännössä estä tätä”, Murto kommentoi kolumnissaan Kalevassa.

Lue lisää: