Oppositiopuolue kokoomuksen kansanedustaja Elina Lepomäki ottaa kantaa ex-pääministeri Antti Rinteen (sd) rooliin Puheenvuoro-blogissaan.

Sdp:n puoluehallitus esittää Rinnettä hallitustunnustelijaksi. Eduskuntaryhmät valitsevat tunnustelijan tänään torstaina kokouksessaan. Sdp valitsee pääministeriehdokkaansa sunnuntaina, minkä jälkeen uusi pääministeriehdokas vetänee hallitusneuvottelut.

Myös Rinteen mahdollisesta ministerinsalkusta uudessa hallituksessa on herännyt keskustelua.

”Tässä ei ole mitään järkeä. Ihminen, joka on päätynyt eroamaan epäluottamuksen vuoksi, ei voi toimia ratkaisevissa rooleissa tulevassa valtioneuvostossa eikä sitä muodostettaessa”, Lepomäki kirjoittaa.

Samansuuntaisen arvion antaa myös valtio-opin professori Kimmo Grönlund Uuden Suomen haastattelussa:

”Aamun Yle-gallupissa sdp:n ja keskustan yhteiskannatus on alempi kuin perussuomalaisten”, Lepomäki huomauttaa.

Lepomäki toivoo asiakeskustelun paluuta politiikkaan.

”Tulevan hallituksen kannattaisi oman itsensä vuoksi kääntää katseensa nyt viimein omaan politiikkaan ja toimintatapaan. Posti-kiista paljasti, että Rinteen hallituksella oli paitsi omistajapolitiikka sekaisin, hyvä hallintotapa kateissa ja entisaikainen ajatusmalli siitä, mikä hallituksen rooli on työmarkkinoilla. Harmillisesti näyttää sekä [Sirpa] Paatero- että [Pekka] Haavisto-tapausten osalta siltä, että kun hallitus ei saa keskenään isoja asioita sovittua, ministerit pyrkivät paikkaamaan tilannetta monenkirjavilla yksilösuorituksilla”, Lepomäki kirjoittaa.

LUE MYÖS:

LUE PUHEENVUOROSSA: Elina Lepomäki: Toiveita hallitustunnusteluihin