Torstaina järkälemäisen kirjansa julkistanut kansanedustaja Elina Lepomäki (kok.) kertoo, että hänellä ei ole mitään hampaankolossa entisen kokoomusjohtajan Alexander Stubbin kanssa.

Torstaina julkistettiin Lepomäen kirja Vapauden voitto (Otava), jossa Lepomäki muun muassa paljastaa katuvansa puheenjohtajaehdokkuuttaan Stubbin haastajana. Lisäksi kirja paljastaa, että syksyllä 2015 Stubb suuttui Lepomäen Kauppalehdelle antamasta haastattelusta, mikä vei Lepomäeltä ministerin avustajan pestin.

– Koen, että meidän linjamme ja poliittiset tavoitteet ovat hyvin samanlaisia. Toivottavasti voimme tulevaisuudessa tehdä yhteistyötä, Lepomäki sanoo nyt oheisella Uuden Suomen ja Kauppalehden videolla.

Lisäksi Lepomäki kertoo videolla näkemyksensä muun muassa siitä, mikä Suomessa on vikana ja mitä asialle pitäisi tehdä. Lepomäen mielestä ensimmäinen korjausta vaativa ongelma on keskustelukulttuuri, jossa on tapana tyrmätä uudet ideat. Hän korostaa, ettei tarkoita vain some-maailmaa, vaan myös niin sanottuja ammattikeskustelijoita.

– Tämä koskee myös heitä, joilla on valtapositio ja jotka helppojen pikavoittojen toivossa heittävät leimakirveitä, ettei mentäisi aidosti isoihin asiakysymyksiin, Lepomäki toteaa.

Haasteina Lepomäki nostaa esiin uuden finanssikriisin, turvallisuuspolitiikan ja työn murroksen.

Katso video:

Lue kirjasta lisää:

Elina Lepomäki paljastaa: Alexander Stubb ”totesi, ettei minulla sen jälkeen ole tulevaisuutta puolueessa”

Elina Lepomäki antoi haastattelun, joka maksoi hänelle työpaikan – Stubb suuttui KL:n palkkajutusta