Energiaköyhyyttä ei ole aiemmin koettu Suomessa suureksi ongelmaksi, sanoo Aalto-yliopiston tutkijatohtori Sini Numminen. Siksi Suomessa tiedetään oikeastaan huonosti, millainen tarve esimerkiksi sähkötuille on ja ketkä niitä erityisesti tarvitsevat. Se kostautuu nyt, kun tukea ollaan jakamassa kiireellä.
Suomalaisten omakotitaloasujien huoli energiakustannuksista on nyt suuri. Tänä syksynä etenkin omakotitaloasujille kohdistetun kyselyn vastaajista 60 prosenttia kertoi kokevansa kotitaloutensa energiakulut säännöllisesti tai joskus rasitteena omassa kukkarossaan.