Fortumin talousviestintäjohtaja Pauliina Vuosio vahvistaa Uudelle Suomelle, että Fortum on voittanut Intiassa huutokaupan, jossa se tarjosi 70 megawatin edestä aurinkovoimaa.

Asiasta kertoi aiemmin tänään Yle Uutiset.

– Me olemme osallistuneet huutokauppaan, jossa me ollaan tarjottu 70 megawatin edestä aurinkovoimaa. Ja käsittääksemme meidän tarjous on voittanut sen tuon 70 megawatin osalta. Siinä samassa huutokaupassa kaupattiin paljon enemmän tehoja, Vuosio kertoo.

– Huutokaupassa voittaja on se, joka lupaa tiettyyn kilowattihintaan rakentaa voimalaitoksen ja myydä sen sähkön. Eli tässä on kyse täysin uudesta laitoksesta, Vuosio sanoo.

Vuosio korostaa, että Fortum ei ole vielä allekirjoittanut sopimuksia hankkeesta, minkä vuoksi siitä ei voida tässä vaiheessa enempää kertoa. Seuraava etappi on Vuosion mukaan ”letter of intent” eli aiesopimuksen allekirjoittaminen sähkön ostavan huutokaupan järjestäjän kanssa.

– Siitä menee vielä useita viikkoja, ennen kuin allekirjoitetaan nämä varsinaiset sähkön ostosopimukset, Vuosio kertoo prosessista.

Fortumin laitos tulee olemaan kuudesosa Rajasthanin osavaltion Bhadla-aurinkovoimapuistoon rakennettavasta, nyt kilpailutetusta 420 megawatin lisäkapasiteetista.

Englanninkielisen India Times -lehden mukaan kilpailutus antaa Intialle aihetta iloon, sillä aurinkoenergian hinnat ovat ensimmäistä kertaa laskeneet alhaisemmiksi kuin kivihiilipohjaisen energian hinnat. Näin lausui lehden mukaan Intian energiaministeriön edustaja Tarun Kapoor.

– Ennätyksellisen tarjouksen teki suomalaisyhtiö Fortum, lehti kertoo.

Yle kertoo jutussaan, että kilpailutus suoritettiin käänteisenä huutokauppana, jolloin halvimman tuotantohinnan lupaaja voittaa. Fortumin tarjous oli 4,34 rupiaa eli kuusi senttiä kilowattitunnilta, kertovat India Times ja Yle.

– Tarjous ei ole yksittäistapaus, sillä siihen vastasivat Rising Sun Energy -yhtiö (4,35 rupiaa) sekä Ranskan Solairedirect (4,35 rupiaa), India Times kommentoi muita tarjouskilpailun voittajia.

Intian energiaministeri Piyush Goyal uskoo Twitter-viestinsä perusteella, että hintojen lasku auttaa Intiaa tavoittamaan maan pääministerin asettaman kunnianhimoisen puhtaan energian tavoitteen. India Timesin mukaan Intian aurinkovoimalaitosten tuotantokapasiteetti on tällä hetkellä noin 4,4 gigawattia, mutta tavoite on nostaa se jopa sataan gigawattiin – siis 100 000 megawattiin – vuoteen 2022 mennessä.

Näille valtaville markkinoille pyrkii myös Fortum, jolla on nykyisin 15 megawatin edestä aurinkovoimakapasiteettia Intiassa.

Eco-Business-sivuston mukaan aurinkovoiman tuotantohintoja ovat laskeneet muun muassa halventuneet maankäyttökustannukset sekä kapasiteetin tehokkaampi hyödyntäminen.

Suomessa keskustan eduskuntaryhmän puheenjohtaja, entinen pääministeri Matti Vanhanen kommentoi Ylen uutista Fortumin voitosta Facebookissa.

– 70 megawattia yhdestä aurinkopuistosta. Olemme energiavallankumouksen äärellä. Kehitys on nopeaa, Vanhanen pohtii.