Ammattiliitto Pro ilmoittaa aloittavansa työsaarron ict-alalla. Työsaarto on tukilakon kaltainen työtaistelutoimi. Pro kohdistaa työsaarron samoihin yrityksiin, joissa ovat tällä viikolla voimassa Pron aiemmin ilmoittamat työtaistelutoimet.

”Ict-alan saarto ja matkustuskielto koskevat noin 10 000 asiantuntijaa ja esimiestä ajalla 25.10 – 28.10.”, Pro tiedottaa.

”Työsaarto on tukilakon kaltainen työtaistelutoimenpide, jossa ict-alan asiantuntijat ja esimiehet kieltäytyvät työskentelemästä saarron alaisten yritysten kanssa eli saarron piirissä olevien yritysten tilaamia töitä ei tehdä”, Pro kertoo.

Sekä Teollisuusliitto että ammattiliitto Pro ovat kolmipäiväisessä lakossa torstain vastaisesta yöstä sunnuntain vastaiseen yöhön eli 25.–28. lokakuuta. Pro kutsuu omaa työtaistelutointaan työnseisaukseksi. Nämä lakkotoimet kohdistuvat osin samoihin yrityksiin, kuten metsäteollisuusyhtiö UPM-Kymmeneen. Molempien lakkolistalta löytyvät UPM-Kymmenen yksiköt Korkeakoskella, Lappeenrannassa, Pietarsaaressa ja Porissa sekä vanerialan tytäryhtiön UPM Plywoodin yksiköt Joensuussa, Jyväskylässä, Kalsossa, Pelloksessa ja Savonlinnassa.

Nyt ilmoitettu työsaarto kohdistuu siis vielä lisäksi samoihin yrityksiin, joihin Pron ja Teollisuusliiton tuplalakko kohdistuu. Näin ollen näille yrityksille työtaisteluista muodostuu kolminkertainen isku. Lista yrityksistä, joihin työsaartko kohdistuu on julkistettu pdf-tiedostona täällä.

Työtaisteluilla vastustetaan Suomen hallituksen valmistelemia työsopimuslain irtisanomisturvaan liittyviä heikennyksiä alle 10 henkilön yrityksissä.

Lue myös:

Tuplalakko iskee voimalla samoihin yrityksiin – ”Aloitamme painostuksen näistä”