Kansanedustaja, entinen ulkoministeri Erkki Tuomioja (sd.) on närkästynyt entisen suurlähettilään Pasi Patokallion Kanava-lehteen laatimasta kirjoituksesta koskien Suomen takavuosien ulko- ja turvallisuuspolitiikkaa.

Patokallio arvostelee Halosen-Tuomiojan-linjaa, jonka yhtenä tuloksena Suomi hyväksyi jalkaväkimiinat kieltäneen Ottawan sopimuksen, johon Suomi liittyi 2012. Halosella viitataan vuosina 2000–2012 presidenttinä toimineeseen Tarja Haloseen.

Useissa asevalvontaneuvotteluissa Suomen edustaneen Patokallion mukaan esimerkiksi ”Ottawan sopimuksen aiheuttamaa notkahdusta Suomen puolustuskyvyssä ei siis ole täysin korvattu vieläkään” ja ”Paluu Ottawan harharetkeltä Suomen asevalvontapolitiikan pitkälle linjalle näkyy jo konkreettisesti: Suomi ei ole liittynyt Oslon sopimukseen eikä aio liittyä ydinaseet kieltävään sopimukseen”.

Patokallion tekstin julkaisi kokonaisuudessaan Suomen Kuvalehti, joka kuuluu Kanavan tavoin Otavamediaan.

–On taas löytynyt yksi entinen suurlähettiläs joka nyt rohkenee kertoa mitenkä Halosen ja Tuomiojan toiminta ulko- ja turvallisuuspolitiikassa on ollut turmiollista, pahimpana näyttönämme Suomen liittyminen Ottawan jalkaväkimiinat kieltävään sopimukseen, Tuomioja kirjoittaa Facebookissa.

Sitten hän referoi vanhaa ex-suurlähettiläs Ilkka Pastisen kirjaa käsittelevää kirjoitustaan, jonka mukaan ”Pastinen ei myöskään salaa Ronald Reaganin ihailuaan ja mieltymystään häneen ja hänen voimapolitiikkaansa ja hän on syvästi jämähtänyt kylmän sodan maailmaan, mikä kannattaa pitää mielessä silloin kun arvioi hänen ja hänen ystäviensä sinnikästä kampanjointia Suomen viemiseksi sotilasliitto Naton jäseneksi”.

Tuomioja tunnetaan Suomen Nato-jäsenyyttä vastustavana poliitikkona. Hän toimi ulkoministerinä vuosina 2000–2007 ja 2011–2015.

Korjaus klo 11:40: Entisen suurlähettilään nimeksi korjattu Pasi Patokallio