Kirkosta on eronnut noin 4000 ihmistä herätysliikkeiden homovastaisen Älä alistu -kampanjan seurauksena, kertoo Eroakirkosta.fi -sivusto.

Kampanjan kirkolle aiheuttama ”muuttotappio” ei muodostunut yhtä isoksi kuin syksyisen Homoilta-ohjelman aiheuttama: Homoilta oli viimeinen pisara jopa 40 000 ihmiselle.

Eromäärät ovat Eroakirkosta.fi -sivuston mukaan vielä kaksinkertaisia tavalliseen nähden mutta laskemassa takaisin tavalliselle tasolle.

–Suhteellisesti kampanjan vaikutus eromääriin oli silti valtava. Tähän mennessä tänä vuonna on kirkosta eronnut yhteensä noin 10 000 henkilöä, joista yksistään viime viikolla 4 200. Se on 42 prosenttia tämän vuoden eromäärästä, sivusto tiedottaa.

Eroakirkosta.fi-palvelun eroajilta saaman palautteen perusteella kirkko näyttää olevan jonkinlaisessa kriisissä, sillä sekä liberaalit että konservatiivit jättävät kirkon.

–Suurin osa palautetta jättäneistä kritisoi kirkkoa ahdasmielisyydestä, mutta osa eronneista ilmoitti syyksi nimenomaan kirkon liian suvaitsevaisen kannan homoihin. Liberaalien mielestä homojen syrjintä on mennyt liian pitkälle, kun taas konservatiivit jättävät kirkon siksi, ettei kirkko pitäydy Raamatun sanassa homoseksuaalien suhteen, kertoo Eroakirkosta.fi-palvelun tiedottaja Johanna Sauna-aho.

Osa eroajista myös on palautteessa kertonut olevansa kyllästynyt siihen, että kristityt riitelevät keskenään eikä kirkolta tule mitään tarpeeksi selkeää kannanottoa.