Saksan perustuslakituomioistuin aloitti tiistaina oikeuskäsittelyn, joka voi keskeyttää Euroopan pysyvän vakausmekanismin (EVM) käyttöönoton. Saksan presidentti Joachim Gauck on pidättäytynyt vahvistamasta maan parlamentin asettamaa EVM-lainsäädäntöä sen perustuslaillisuutta koskevan kiistan vuoksi.

Saksan parlamentti hyväksyi EVM:n perustamisen kahden kolmasosan enemmistöllä. Saksalaisten oikeusoppineiden, akateemikkojen ja poliittisten ryhmien tekemissä valituksissa sen sijaan katsotaan, että EVM:n hyväksyminen siirtäisi Saksan parlamentin perustuslaillista valtaa Brysseliin Euroopan unionille. Vastaavaa arvostelua on kuultu myös Suomessa.

Karlsruhessa kokoontuvan tuomioistuimen puheenjohtaja Andreas Vosskuhle ilmoitti alustavan kuulemisen jälkeen, että oikeus tulee ”kunnioittamaan” Saksan parlamentin EVM:lle antamaa hyväksyntää tehdessään päätöstä.

–Lainsäädännössä on paljon harkinnanvaraa, jota oikeuden tulee kunnioittaa. Mutta päätös tulee tästä huolimatta olemaan monella tapaa vaikea, Vosskuhle sanoi Bloombergin mukaan.

Oikeudelta odotetaan lähiviikkoina päätöstä siitä, tuleeko EVM:n eteneminen Saksan osalta keskeyttää valitusten vuoksi vai voidaanko sopimus ratifioida samalla, kun oikeus jää pohtimaan asian perustuslaillista puolta. Oikeuden päätöstä parlamentin hyväksymän lainsäädännön perustuslaillisuudesta odotetaan loppuvuodesta.

Saksan valtiovarainministeri Wolfgang Schäuble varoitti tänään oikeuden kuulemisessa, että EVM:n käyttöönoton viivästyminen voisi pahentaa Euroopan kriisiä merkittävästi. Deutsche Wellen mukaan oikeusoppinut Christoph Degenhart puolestaan tyrmäsi tällaisten “apokalyptisten skenaarioiden” esittämisen pelotteluksi ja tuomitsi EVM:n alkuperäisten ongelmien lisäksi suoran pankkituen, jonka mahdollistamisesta päätettiin äskettäin eurokokouksessa.

Euroopan pysyvä vakausmekanismi EVM on ollut tarkoitus ottaa käyttöön jo tänä kesänä.