Veronpalautukset on maksettu enemmistölle palautusten saajista tänään tiistaina. Veronpalautuspäiviä on nykyisin useita.

Tänään palautukset on maksettu 1,7 miljoonalle henkilöasiakkaalle. Niillä, jotka eivät ole vielä palautustaan saaneet, veronpalautuspäivä on syyskuun ja joulukuun välisenä aikana, Verohallinto kertoo.

LUE MYÖS: ”Kuvitelkaa, jos George W. Bush olisi vastannut näin 9/11 jälkeen” – Tutkijoilta tyrmäys Donald Trumpin puheelle

Verottaja kertoo tiedotteessaan 8 yleisintä syytä, miksi veronpalautus on voinut jäädä saamatta tänään.

”Täydensit tai korjasit esitäytettyä veroilmoitusta. Jos täydensit tai korjasit esitäytettyä veroilmoitusta, saat uuden verotuspäätöksen sen jälkeen, kun olemme käsitelleet ilmoittamasi tiedot. Veronpalautuksen määrä ja maksupäivä voivat silloin muuttua. Jos veronpalautuksesi maksupäivä on siirtynyt, näet siitä tiedon uudessa verotuspäätöksessä tai OmaVerossa. Uusi verotuspäätös saapuu lokakuun loppuun mennessä.”

”Puolisosi muutti omaa veroilmoitustaan. Puolisoiden verotus päättyy aina samaan aikaan. Jos puolisosi täydentää veroilmoitustaan, hänen oman verotuksensa lisäksi myös sinun verotuksesi päättymispäivä ja samoin veronpalautuksesi maksupäivä voivat muuttua.”

”Verohallinto sai verotustasi koskevaa tietoa muualta. Verohallinto voi saada verotukseen vaikuttavia tietoja myös esimerkiksi työantajaltasi. Saat myös silloin tiedon siitä, että verotuksesi valmistumispäivä ja samalla veronpalautuksesi maksupäivä siirtyy.”

”Veronpalautustasi on käytetty verojesi maksuksi. Veronpalautustasi käytetään verojesi maksamiseksi verotuksesi päättymispäivästä lähtien seuraavan kuun 4. päivään asti.”

”Oikea tilinumerosi ei ole Verohallinnon tiedossa. Ilmoittamasi tilinumero on väärä, tili on suljettu tai et ole ilmoittanut tilinumeroa ollenkaan.”

”Veronpalautuksesi on alle 5 euroa. Jos veronpalautus on alle 5 euroa, sitä ei makseta.”

”Sinulla on jäänyt antamatta veroilmoituksia. Olet unohtanut antaa veroilmoituksen (esim. arvonlisäveroilmoitus) tai ilmoituksissa on ollut olennaisia puutteita. Palautus maksetaan kun ilmoituspuutteet on korjattu.”

”Sinulla on velkaa ulosotossa. Ulosottoviranomainen on käyttänyt veronpalautuksen ulosotossa olevien velkojesi maksuun.”

Jos veronpalautus ei tullut tilille, oman tilanteensa voi tarkistaa OmaVero-palvelusta. Syy näkyy todennäköisesti sieltä tai asiakkaan heinäkuun alussa saamasta verojen yhteenvedosta, joten Verohallintoon ei tarvitse välttämättä olla yhteydessä, verottaja ohjeistaa.

LUE MYÖS: Perussuomalaiset äärioikeistoa? Antti Kaikkonen: ”Lienee eduskuntapuolueista lähimpänä”