Valtion yritystukia läpikäyneen työryhmän puheenjohtaja, eduskunnan varapuhemies Mauri Pekkarinen (kesk.) kiistää jyrkästi väitteet ja epäilyt siitä, että työryhmä ei olisi löytänyt leikattavaa, koska etujärjestöt osallistuivat työryhmätyöhön asiantuntijoina.

Oppositiopuolue vihreiden puheenjohtaja, kansanedustaja Touko Aalto arvioi Uudelle Suomelle keskiviikkona, että työryhmässä oli ”pukit kaalimaan vartijoina”. Asiaa kummasteli Twitterissä myös hallitusammattilainen ja sijoittaja Kim Väisänen Twitterissä. (Juttu jatkuu twiitin alla).

Pekkarisen mielestä väite on epäreilu ja aliarvioi poliitikkoja.

–Väite siitä, että nämä työryhmän asiantuntijat jotenkin manipuloivat tätä työtä, on erittäin epäreilua näitä asiantuntijoita kohtaan. Ne ovat kelpo väkeä, asiallista väkeä. He osasivat roolinsa ja vastasivat niihin kysymyksiin, mihin tarvittiin vastauksia – eikä niitä edes kauhean montaa ollut, Pekkarinen sanoo tiedotustilaisuudessa.

–Ajatus siitä me emme tiedä, osaa, ymmärretä, tunneta tai ole sellaista jämeryyttä, että me emme itse osaa tehdä päätöksiä, niin se ei pidä paikkaansa, hän jatkaa.

Eduskunnan varapuhemies kertoo, että yritystukien leikkaamista vastustettiin ja uusia vaadittiin lukuisissa työryhmälle välitetyissä kannanotoissa.

–Työryhmän ulkopuolelta kymmeniä kannanottoja, joissa vastustettiin joka ikistä leikkausta tai tuen uudelleenkohdentamista ja kymmenissä vaadittiin uutta tukea. Kuulitte oikein. Näin se meni, Pekkarinen toteaa.

Tekniikka & Talouden aiemmassa haastattelussa Pekkarinen tuskaili, miksi hän ikinä oli suostunut työryhmän puheenjohtajaksi. Nyt hän myöntää työryhmän olleen ”aivan erikoinen” hänen pitkällä urallaan poliitikkona. Samalla Pekkarinen kiitti ”enemmistöä” työryhmän jäsenistä rakentavasta ja rehdistä otteesta.

–Täytyy sanoa, että se oli vaikuttavaa. Mutta sitten joutuu toteamaan, että samaa ei voi sanoa ihan kaikkien osalta. Olen ollut aika monessa työryhmässä mukana tämän runsaan 40 vuoden aikana, niin kyllä tämä monessa mielessä oli aivan erikoinen ryhmä.