EU-johtajat pääsivät tiistai-iltana sopuun EU:n huippupesteistä. EU:n keskeisimmille johtopaikoille nousee kaksi naista.

Komission puheenjohtajaksi nousee Saksan puolustusministeri Ursula von der Leyen. Hän on Saksan liittokansleri Angela Merkelin luotettu puoluekumppani ja ollut ainoa ministeri Merkelin kaikissa hallituksissa.

LUE LISÄÄ: Epäilykset alkoivat heti – Ursula von der Leyen tunnetaan Saksassa plagiointisyytöksestä ja muista skandaaleista: ”Huonoin ministerimme”

Von der Leyen on syntynyt Brysselissä EU-virkamiesperheeseen ja puhuu sujuvaa ranskaa ja englantia. Puolustusministerinä hän on perillä ja aiemminkin puhunut Eurooppa-tasoisen puolustusyhteistyön puolesta, mistä on tulossa iso teema tulevalla vaalikaudella. Hänellä on myös hyvät kontaktit esimerkiksi Yhdysvaltoihin ja Natoon.

Euroopan keskuspankin pääjohtajaksi nimitetään Kansainvälisen valuuttarahasto pääjohtaja Christine Lagarde. Ranskalainen Lagarde on toiminut valtiovarainministerinä siihen aikaan, kun maata johti presidenttinä Nicholas Sarkozy.

Kummatkin naiset ovat keskustaoikeistolaisesta EPP-puolueesta.

Sosiaalidemokraatit saivat lopulta vain korkean edustajan paikan, joka heillä on aiemminkin ollut. Paikkaan nimitetään Espanjan ulkoministeri Josep Borrell. Borrell on aiemmin toiminut muun muassa Euroopan parlamentin puheenjohtajana.

Keskustaliberaalit saivat Eurooppa-neuvoston puheenjohtajuuden, johon nimitetään Belgian pääministerin Charles Michel. Hän on toiminut pääministerinä vuodesta 2014 ja pystynyt pitämään hallituksen kasassa Belgian hajanaisesta politiikasta huolimatta.

Mainittakoon, että EU-johtajat ”valitsivat” ainoastaan Eurooppa-neuvoston puheenjohtajan. Euroopan komission puheenjohtajaa ”ehdotetaan”, EKP:n johtaja ja korkea edustaja nimitetään.

Euroopan parlamentin tehtävä on hyväksyä tai hylätä komission puheenjohtajaehdokas.

Euroopan parlamentti valitsee oman puheenjohtajansa huomenna Strasbourgissa. Mediassa kierrelleiden pakettilistojen mukaan puheenjohtajuus on tarkoitus jakaa EPP:n ja sosiaalidemokraattien kesken. Taustalla on ehdotus, että Manfred Weber saisi toisen puolikkaan ja toisen itäeurooppalainen kandidaatti, kuten Sergei Stanishev.

Muut kärkiehdokkaat sosiaalidemokraattien Frans Timmermans ja liberaalien Margrethe Vestager saanevat varapuheenjohtajien tittelit Euroopan komissiossa. He toimivat jo nykyisessä komissiossa ja saisivat siis jatkaa komissaareina toisenkin kauden. EU-johtajat aikovat virallisesti siis ehdottaa heitä varapuheenjohtajiksi Von der Leyenille.

Suomi jäi lopulta nuolemaan näppejään, koska Erkki Liikasesta eikä Olli Rehnistä tullut lopulta EKP:n pääjohtajia.

Suomen pääministeri Antti Rinne (sd) sanoi, että suomalaisehdokkaita pidettiin esillä.

"Se ei uponnut kokonaiskuvioon ja jouduin toteamaan, että näillä mennään”, Rinne kommentoi huippukokouksen päätyttyä.

Äänestettäessä nimityksistä EU-johtajat tukivat ehdokkaita yksimielisesti, paitsi Saksa, joka jätti äänestämättä ainoana maana. Syynä oli Saksan hallitustilanne.