Saksan talousministeri Peter Altmaier on yllättäen ottanut eurooppalaisittain poikkeavan kannan Yhdysvaltojen ja Kiinan väliseen kauppasotaan. Shanghaissa perjantaina puhuneen Altmaierin mukaan Kiinalla on ”oikeus rikastua ja viedä tuotteitaan muualle maailmaan”.

”Meillä kaikilla on yhteinen vastuu uusien konfliktien estämisessä”, hän sanoi verkkolehti Politicon mukaan.

Varainhoitotalo Fidelity Internationalin sijoitusjohtaja James Bateman sanoo, että kauppasodalla saattaa pahimmassa tapauksessa olla vaikutuksia koko globaaliin talouskasvuun.

”Tullimaksujen vaikutus ja pelko tulevista tullimaksuista vaikuttaa kuluttajien käyttäytymiseen ja saa heidät varovaisemmiksi”, hän kommentoi Uudelle Suomelle.

Batemanin mukaan nykyisen laajuinen kauppasota on kuitenkin ”hallittavissa”. Hän arvioi myös, etteivät sen vaikutukset ole aivan sellaisia, kuin Yhdysvaltain presidentti Donald Trump on kaavaillut.

”Se ei osu Kiinaan niin pahasti, kuin Donald Trump luulee. Tosiasiassa kauppasota vahingoittaa Yhdysvaltoja paljon pahemmin.”

Fidelityn aasialainen sijoitusjohtaja Medha Samant sanoo suoraan, että kauppasota voi lopulta jopa vahvistaa Kiinan asemaa.

”Kiina on jo aloittanut tuotantoyksiköisen siirtämisen Kaakkois-Aasiaan, Afrikkaan, Eurooppaan ja jopa USA:han. Tämä tulee viemään aikaa, mutta reagointi on alkanut. Lisäksi Kiinan keskuspankki saattaa rahapolitiikallaan pyrkiä vauhdittamaan kulutusta. Kaikki tämä tarkoittaa sitä, että lopulta Kiinalla on aikaisempaa paljon vahvempi asema maailmanmarkkinoilla.”

Teknologiajätti Apple varoitti tällä viikolla, että USA:n asettamat tullit saattavat vahingoittaa yhtiön kilpailukykyä ulkomaisten yhtiöiden hyväksi.

”Vaadimme USA:n hallitusta välttämään teknologiatuotteiden tulleja”, Apple sanoo avoimessa kirjeessään Financial Timesin mukaan.

Apple on lehtitietojen mukaan siirtämässä kolmanneksen tuotantokapasiteetistaan pois Kiinasta.

Synkistä talousennusteistaan ja erityisesti finanssikriisin ennustamisesta tunnettu sekä niiden vuoksi ”Tohtori Tuhoksi” kutsuttu New Yorkin yliopiston taloustieteen professori Nouriel Roubini varoitti viime viikolla painavin sanoin Yhdysvaltain presidentin Donald Trumpin kauppapolitiikasta. Roubinin mukaan Trumpin lietsoma kauppasota on juuri nyt vakavin maailmanlaajuinen riski.

Investointipankki Morgan Stanley puolestaan varoitti aikaisemmin tässä kuussa, että kauppasota johtaa maailmanlaajuiseen taantumaan yhdeksän kuukauden kuluessa.

Lue lisää:

”Tohtori Tuholta” uusi varoitus Donald Trumpista: ”Voi riittää maailmanlaajuisen kriisin syntymiseen”

Varoitukset Donald Trumpin kauppasodasta yltyvät – Sijoittajakonkari: ”Laskusta tulee pahin minun elinaikanani”