Vasemmistoliiton puheenjohtaja Li Andersson tarttuu blogissaan keskustalaisen ex-ministerin Juha Rehulan julkiseen paljastukseen sote-uudistuksen vallankäytöstä.

Rehula toimi sotesta vastaavana peruspalveluministerinä vuodet 2015–2017. Sosiaali- ja terveyspalveluiden uudistus piti saada toteutettua jo hänen kaudellaan, mutta se siirtyi Rehulan seuraajalle Annika Saarikolle (kesk.).

Rehula kertoi ennen vuodenvaihdetta Ylen haastattelussa pestin raskaudesta ja ministerin epätoivosta esimerkiksi silloin, kun taisteltiin valinnanvapauteen liittyvästä yhtiöittämisestä.

”Huomasin olevani vain nappula pelissä, jota muut ohjailivat. Peli ei ollut politiikkojen näpeissä, vaan sitä johtivat muun muassa markkinavoimat”, Rehula sanoi Ylelle.

Li Andersson katsoo Rehulan myöntävän nyt avoimesti sen, että ”Sipilän hallituksen sote-projektin ohjenuorana on alusta alkaen ollut sote-markkinoiden avaaminen voittoa tavoitteleville yrityksille mahdollisimman laajasti”. Sote-palveluiden valinnanvapaus ja yksityisten terveysyritysten roolin kasvattaminen on ollut hallituksessa etenkin kokoomuksen lempilapsi.

”Kertoo tämän maan alennustilasta, että Suomen sosiaali- ja terveydenhuollosta vastaava ministeri kokee olevansa bisneksen pelinappula, kun kyse on Suomen historian suurimmasta sosiaali- ja terveydenhuollon uudistuksesta. Valta on parlamentaarisessa demokratiassa vaaleissa valituilla päättäjillä, ei kokoomuksen terveysbisneksen palkkalistoilla olevilla lobbareilla. Tai ainakin pitäisi olla”, Andersson kirjoittaa.

Andersson: Kaupallisuus näkyy uusissakin lakiesityksissä

Andersson kertoo, että hallitus tuo tällä viikolla uusia sote-lakeja eduskunnan käsiteltäväksi. Joukossa ovat esitykset uudesta poikkeuksesta terveydenhuoltolakiin koskien leikkaustoimintaa sekä ensihoidon järjestämistä. Varsinainen sote-uudistuksen lakiesitys on yhä valiokuntien arvioitavana.

”Esitykset seuraavat tuttua kaavaa: lakiluonnokset on kirjoitettu yksityisten terveyskonsernien ehdoilla ja niiden aseman vahvistamiseksi”, Andersson väittää.

”Kysymys kuuluu, kokeeko myös ministeri Annika Saarikko olevansa vain pelinappula markkinavoimien ohjaamassa uudistuksessa? Sama kaupallisen soten linja jatkuu nimittäin edelleen.”

Anderssonin mukaan esimerkiksi esityksessä ensihoidosta vastuu ensihoidosta siirretään maakunnille, joiden tulee koordinoida toimintaa viidellä yhteistyöalueella. Esitys toisi yksityiset terveysyritykset osittain mukaan markkinaan, jossa esityksen itsensä mukaan ”nykyään palveluntuottajina ei ole yksityisiä markkinoilla toimivia yrityksiä”.

”Ensihoidon todetaan olevan viranomaistoimintaa ja siten ei-taloudellista toimintaa, jota julkinen valta hoitaa, MUTTA ensivastetoiminta, jota pelastuslaitosten lisäksi on hoitanut Rajavartiolaitos ja puolustusvoimat sekä Suomen Punainen Risti, voidaan jatkossa hankkia yksityisiltä yrityksiltä. Ensivastetoiminta on ensihoitoon kuuluvaa ensiapua, jonka tarkoitus on antaa potilaalle ensiapua kunnes ambulanssi ja ensihoitohenkilökunta saapuu”, Andersson kirjoittaa.

Ensihoitopalveluun kuulumattomat potilassiirrot hankittaisiin ensisijaisesti kilpailuttamalla, mikä esityksen mukaan laajentaisi yksityisten palveluntuottajien osuutta potilassiirroissa merkittävästi. Esityksessä todetaankin, että tarkoitus ”jatkossakin mahdollistaa monituottajamallin säilyminen ensihoitopalvelussa”.

”Taas kerran käy itse lakiesityksestä hyvin selväksi, mikä hallituksen politiikkaa ohjaava voima on. Lakiesityksen mukaan se on ’laadittu siten, että ensihoitopalveluun kuuluvat yksityisiltä palveluntuottajilta hankittava täydentävä palvelu sekä ensihoitopalveluun kuulumattomat potilassiirrot yhdessä turvaavat yksityisten palveluntuottajien mahdollisuudet tarjota merkittävän määrän palveluita perustettaville maakunnille.’ Hallitusta ohjaa kaupallisuuden ihannointi ja terveysbisnes eikä suomalaisten oikeus terveyteen ja hyvään hoitoon”, Andersson ihmettelee.

LUE MYÖS:

Kansanedustajan brutaali sote-ennuste: ”Asiakasmaksut nostetaan maksimiin ja peritään viimeistä senttiä myöden – lopulta alkaa alasajo”

TE: Sote-uudistus voi kaatua, mutta 19 000 €/kk -palkka juoksee jo kehitysyhtiössä

Kokoomuksen konkari sote-yritysten keskittymisestä: ”Enkös minä sanonut”

Sote-markkinoilla käy kova rytinä – yrityskauppa joka neljäs päivä