Sote-ministeri Annika Saarikko kertoo hallituksen vastineen perustuslakivaliokunnan lausuntoon olevan valmistumassa. Vastine esitellään eduskunnan sote-valiokunnalle maanantaina, jolloin päälinjat kerrotaan myös julkisuuteen.

– Hallitus etenee suunnitelmiensa mukaan PeV:n lausunnon pohjalta vastinemenettelyllä. Oikeuskanslerinvirasto puoltaa tätä. Vastine viimeistelyssä, esitellään maanantaina sote-valiokunnalle. Päälinjat tiedotamme julki samana päivänä, Saarikko kertoi perjantaina Twitter-viestissä.

Perustuslakivaliokunnan lausunto oli kriittinen hallituksen sote-esitystä kohtaan, mutta valiokunta katsoi, että muutokset voidaan tehdä eduskunnassa ilman uutta hallituksen esitystä. Sote-valiokunta, jonka tehtävä on tehdä lakiesitykseen tarvittavat muutokset, on odottanut käsittelynsä pohjaksi hallituksen vastinetta perustuslakivaliokunnan lausuntoon.