Ekonomistit ovat huolissaan suomalaisten kuluttajien talousluottamuksen romahduksesta. Kotitalouksien talousluottamus putosi viime kuussa ennätyssynkkiin lukemiin.

Tilastokeskuksen julkistaman luottamusindeksin mukaan kuluttajien luottamus putosi lokakuussa lukemaan 1,3, kun se syyskuussa oli 4,2. Pitkän ajan keskiarvo indeksille on 11,7. Vielä viime toukokuussa luottamusindikaattori oli lukemassa 15,5.

-Luottamus heikkeni yllättäen lokakuussa. Lokakuussa tunnelmat synkistyivät entisestään vaikka syyskuun mittausta painaneet vastatuulet - palkansaajien mittava mielenilmaus, pääministeri Juha Sipilän puhe kansakunnalle ja pakolaiskriisin syvyyden paljastuminen - hellittivät. Etenkin kuluttajien horjuva luottamus omaan talouteen on hälyttävää, surkeampia lukuja on viimeksi nähty Lipposen I hallituksen aikana, Hypon pääekonomisti Juhana Brotherus kommentoi.

Danske Bankin pääekonomisti Pasi Kuoppamäki kiinnittää huomiota siihen, että erityisesti kuluttajien odotus omasta taloudesta vuuoden sisällä heikkeni jyrkästi 2,5 pisteeseen, mikä on heikoin lukema sitten vuoden 1996. Luku on lisäksi vain aavistuksen alhaisempi kuin finanssikriisin syövereissä 2009.

Kuoppamäki arvioi heikon työllisyystilanteen, hallituksen leikkaussuunnitelmien, kärjistyneen työmarkkinatilanteen ja pörssikurssien laskun synkentäneen tunnelmia.

Danske Bankin ekonomistien mukaan kohoava työttömyys, maltilliset palkkaratkaisut ja lievässä nousussa oleva inflaatio pitävät kotimaisen ostovoiman kasvumahdollisuudet vaatimattomina tulevana talvena ja ensi vuonna.

Kuluttajien varovaisuus on huomattu myös muualla Euroopassa. Varainhoitoyhtiö Standard Life Investmentsin Euroopan pääekonomisti James McCann huomauttaa, että juuri yksityisen kulutuksen vilkastuminen on ollut avaintekijä euroalueen taloustilanteen paranemisessa.

Samalla McCann varoittaa, että euroalueen elpyminen saattaa jatkossa alentaa kuluttajien halua säästää ”pahan päivän” varalle.

-Samaan aikaan kotitalouksien korkea velkaantumisaste saattaa monissa euroalueen valtioissa tehdä kuluttajista varovaisempia. Voidaan odottaa, että jatkossa ihmiset haluavat maksaa asuntolainansa pois ennen kuin käyttävät enemmän käteistä, hän kommentoi katsauksessaan.

Suomessa sen sijaan asuntolainojen keskimääräiset takaisinmaksuajat ovat Suomen Pankin mukaan pidentyneet. Keskuspankin julkaiseman tilaston mukaan vuonna 2013 uusien nostettujen asuntolainojen takaisinmaksuaika oli Suomessa 17 vuotta ja 11 kuukautta, ja vuonna 2014 se oli 18 vuotta ja 2 kuukautta. Tänä vuonna uusien asuntolainojen keskimääräinen takaisinmaksuaika on pidentynyt edelleen ja on noin 18 vuotta ja 7 kuukautta.