Krimin niemimaan pohjoisosassa sijaitsevaan Dzhankoin kylään julistettiin myöhään maanantaina paikallinen hälytystila lennokki-iskun vuoksi, venäläismedia kertoo. Venäläisviranomaisten ja paikallisen miehityshallinnon mukaan Venäjän ilmapuolustus onnistui estämään hyökkäyksen, mutta tuhotun dronen jäämistö aiheutti vahinkoa pudotessaan ja johti yhden ihmisen loukkaantumiseen, The Moscow Times kertoo.