Harmaan talouden tutkija, verotusneuvos Markku Hirvonen kritisoi hallituksen aikeita säätää Suomen lakiin mahdollisuus siirtää osakeomistuksia hallintorekisteriin. Hirvonen kirjoittaa asiasta Helsingin Sanomissa julkaistussa mielipidekirjoituksessa.

– Nimettömän omistuksen mahdollistava uudistus olisi käsittämätön tilanteessa, jossa kansainväliset pyrkimykset tähtäävät omistuksen avoimuuden ja läpinäkyvyyden lisäämiseen, Hirvonen arvostelee.

Kirjoituksensa otsikossa verotusneuvos kysyy ”tarjoaako hallitus auttavan käden verorikollisille”. Samalla hän tyrmää valtiovarainministeri Alexander Stubbin (kok.) ja hänen johtamansa ministeriön perusteita hallintorekisterille. Kun hallintorekisterin on kritisoitu mahdollistavan osakeomistusten piilottaminen, on Stubb puolustellut, että piilottaminen on jo nyt mahdollista näin haluaville.

– Totta, mutta erona on se, että nyt piilottaminen tulisi lailliseksi, Hirvonen vastaa Stubbille.

Hallintarekisteriä kritisoi myös Osakesäästäjien keskusliitto. Liiton puheenjohtaja Timo Rothovius arvioi Uudelle Suomelle tiistaina, että omistajatietojen hakeminen olisi uudistuksen myötä jatkossa hankalampaa.

Julkistaessaan hanketta valtiovarainministeriö tiedotti, että hallintarekisteri perustuu EU:n arvopaperiasetuksen vaatimuksiin.

– Tämä ei pidä paikkaansa. EU:n arvopaperiasetukseen neuvoteltu poikkeus sallii esimerkiksi Suomen suoraan omistukseen perustuvan järjestelmän säilyttämisen, Hirvonen toteaa..

– Vetoaminen arvopaperikeskusasetuksen vaatimuksiin kilpailun avaamisesta arvopaperikeskustoiminnalle vaikuttaa lähinnä savuverholta pankkien halulle veloittaa nyt sijoittajille ilmaisista palveluista.