Iranin ydinohjelmasta päästiin sopuun sunnuntain vastaisena yönä, kertovat kansainväliset uutislähteet.

Iranin talouspakotteita höllennetään asteittain, kertoo BBC.

Fox News kuvaa kuusi kuukautta voimassa olevaa sopimusta ”historialliseksi”.

Yhdysvalloissa Republikaanien senaattori Mark Kirkin mielestä länsivallat antoivat ”miljardeja dollareita vastineeksi kosmeettisista myönnytyksistä”, kertoo Fox News.

Yhdysvaltain presidentti Barack Obama uskoo, että sopimus estää Irania tekemästä ydinasetta, BBC kertoo.

Neuvottelut käytiin Genevessä. Mukana olivat Yhdysvaltain, Kiinan, Venäjän, Ison-Britannian, Ranskan ja Saksan ulkoministerit.

Europarlamentaarikko ja Euroopan parlamentin Iran-delegaation puheenjohtaja Tarja Conberg (vihr.) kommentoi Iranin ydinohjelmaa lokakuussa. Hänen mielestään on epäoikeudenmukaista, että joillain valtioilla on oikeus ydinaseisiin, mutta toisilla ei.

Viidellä valtiolla on virallisesti lupa pitää ydinaseita: Venäjä, Iso-Britannia, Ranska, Kiina ja Yhdysvallat.