Hoivayhtiö Esperi Care perusti hoivakriisin räjähdettyä yhtiön silmille laaturyhmän, joka julkisti työnsä tulokset ja suosituksensa torstaina. Laaturyhmän puheenjohtajan toimi professori, geriatri Jaakko Valvanne. Ryhmän jäsenet kävivät noin 30 hoivakodissa työnsä aikana ja tapasivat asukkaita, omaisia, työntekijöitä ja esimiehiä.

Raportti on karua luettavaa siitä millaista on hoivakotien ja niiden asukkaiden arki. Puutteita on paljon, eivätkä niistä kaikki suinkaan korjaannu työntekijöiden määrää nostamalla. Lisäksi kuntakohtaiset ja hoivakotikohtaiset erot ovat suuria.

Raportti käy läpi kymmeniä puutteita. Ne liittyvät muun muassa johtamiseen, esimiestyöhön, koulutukseen, työtapoihin ja ylimitoitettuihin lupauksiin. Osa huomioista on laajoja ja periaatteellisia, osa hyvin konkreettisia ja karuja.

Henkilökohtainen puuttumattomuus on yksi työryhmän huolenaihe. Asukkaille oli asetettu liikkumista estäviä apuvälineitä kuten vöitä ja laitoja, mutta niiden tarpeellisuutta ei ollut arvioitu asukkaan ja omaisten kanssa. Vastaan tuli tapauksia, joissa lääkäri ei ollut tavannut asukasta kertaakaan kasvotusten tällaisia päätöksiä tehdessään.

Monilla asukkailla oli liian vähän vaatteita. Hoitajat joutuivat hakemaan heille vaatteita jopa kirpputorilta, jos vanhuksella ei ollut varaa tai omaiset eivät huolehtineet vaatteista.

Omaiset olivat joissakin hoivakodeissa lähinnä riesa, eikä käytös heitä kohtaan ollut ystävällistä. Toisaalta omaiset eivät aina ymmärtäneet hoivakodin pelisääntöjä. Viestinnässä oli selviä puutteita.

Henkilöstön osaaminen oli kirjavaa, vaikka pohjavaatimuksena on ammatillinen koulutus. Koulutuksen merkitys korostuu, sillä hoivayhtiön yksikköjen asukkaista 70 prosenttia on muistisairaita.

Lyhytaikaisilla sijaisilla oli yllättäviä töistä poisjääntejä ja myös heikkoa työmotivaatiota. Tämä aiheutti lisästressiä muille työntekijöille. Työyhteisön ilmapiirissä oli ongelmia yllättävän monissa hoivakodeissa. Lähiesimiehet olivat vaihtuneet tiuhaan, työhön perehdytys oli heikkoa ja työnjako pulmallinen.

Laatutyöryhmä katsookin, että henkilöstön työhyvinvointi ei ollut aiemmin korkealla yrityksen prioriteeteissa.

Esperi Care on käyttänyt toiminnassaan laatumittareita, mutta ne mittaavat vain teknisiä suoritteita, eivät esimerkiksi vanhusten kohtaamisen ja kohtelun laatua. Ne eivät kuvaa tavallisen arjen aktiviteetteja.

”Asiakkaita ärsytti lapsellinen puuhastelu. He toivoivat mahdollisimman normaalia aikuisen elämää”, laaturyhmän raportti ripittää.

Mitä hoivakotien asukkaat sitten haluaisivat tehdä? He haluavat tavallista arkista aikuisen elämää, kuten yhteislaulua, muisteluksia, ulkoilua, kirkossa tai jopa kapakassa käyntiä. Hoivakotien lukitut ovet harmittivat monia asukkaita.

Saattohoito on retuperällä

Kenties rajuimmat ja koskettavimmat puutteet koskevat saattohoitoa. Esperi Caren ympärivuorokautisissa hoivakodeissa asukkaat elävät keskimäärin 1,9 vuotta, joten saattohoidon suunnitelmien pitäisi olla selkeitä. Hoivakodeista saattoi kuitenkin kokonaan puuttua saattohoidon ohjeistus tai siitä ei ollut työntekijöille apua yksittäisissä kohdalle tulleissa tapauksissa.

Työntekijät eivät aina tunnistaneet vanhusten kipua ja kivun hoito oli puutteellista silloinkin, kun kipu oli tunnistettu. Erityisesti iltaisin ja viikonloppuisin oli ongelmia lääkärin tavoittamisessa ja lääkkeiden hankkimisessa. Vaikeisiin tilanteisiin joutuivat usein myös kokemattomat lähihoitajat ja sijaiset, joiden perehdytys oli heikkoa.

Omaisista vain viidesosa oli keskustellut lääkärin kanssa sairauden kulusta ja ennusteesta. Harva vanhus oli tehnyt hoitotahdon ja esimerkiksi elvytyskiellon tai sairaalaan siirtokiellon elämän viime päiviksi.

Työryhmän jäsen, saattohoitoon erikoistunut lääkäri Juha Hänninen korostaa, ettei saattohoidon ongelmia ole vain Esperi Caressa vaan myös muissa hoivayrityksissä ja myös kuntien vanhustoiminnassa. Hän toivoo, että nyt julkistetut ehdotukset toimisivat kimmokkeena saattohoidon parantamiseksi laajasti läpi koko yhteiskunnan.