EU-parlamentin päätös kuljetusyrittäjien työajoista kuumentaa ja jakaa mielipiteitä kuljetusalalla. Eilen liikenneministeri Anu Vehviläinen (kesk.) ihmetteli parlamentin linjausta.

Kuljetusalan yrittäjiä edustava Suomen kuljetus ja logistiikka ry SKAL ja yrittäjä Petri Anttonen sadattelevat Helsingin Sanomien paperiversion haastattelussa päätöstä, joka rajaa kuljetusyrittäjien työajan 48 tuntiin viikossa.

-Sehän on aivan hanurista koko homma, sanoo Anttonen lehdelle.

Hän joutunee lyhentämään työpäiviään, mikäli direktiivi muuttuu laiksi Suomessa. SKAL:n mukaan asetus tulee nostamaan kuljetusten hintoja ja vaikeuttamaan kuljetusyrittäjien liiketoimintaa.

Auto- ja kuljetusalan työntekijäliitto AKT:n puheenjohtaja Timo Räty puolestaan pitää SKAL:n linjaa "edesvastuuttomana". Hänen mukaansa parlamentin päätös parantaa liikenneturvallisuutta ja kitkee harmaata taloutta.

Rädyn mukaan kuljetusalan yrittäjät ovat vääristäneet kilpailua tekemällä ylipitkiä työpäiviä.

Parlamentti hylkäsi eilisessä päätöksessään EU:n komission esityksen, jonka mukaan työaikasääntely ei koskisi itsenäisiä kuljetusyrittäjiä. Suomi on ajanut voimakkaasti komission kantaa, sillä sääntelyn on katsottu vaikeuttavan kohtuuttomasti pienten kuljetusyritysten toimintaa. AKT:n EU-parlamenttia puolustavaa kantaa voineekin pitää yllättävänä.