Asiantuntijat purkivat tänään Helsingin Veromessuilla hämmästystään asuntomarkkinoilla tällä hetkellä vallitsevaan tilanteeseen.

Pääkaupunkiseudun pienten asuntojen näytöillä esiintyvää menoa kuvailtiin tällä hetkellä "hulluksi". Taantuma ja työttömyys eivät vaikuta, kun korot ovat alhaalla, palkat nousseet, tarjonta on laman jälkeen nollissa ja kun ensiasunnon ostajia houkutellaan oman kämpän ostoon jakamalla 3000 euron porkkanaa.

Syyttävä sormi osoitti monessa kohtaa myös Helsingin kaupungin "älyttömiä" rakennusmääräyksiä kohtaan.

- Ennen asuntonäytöillä tarjoukset tehtiin pyydetystä hinnasta alaspäin. Tällä hetkellä ne tehdään pyydetystä hinnasta ylöspäin. Kyllä se hullulta tuntuu, Vuokraturva Oy:n hallituksen puheenjohtaja Timo Metsola kummasteli asuntomarkkinoita käsittelevässä paneelissa.

Tilanteesta hän syyttää suomalaista ilmiötä: lainat sidotaan kolmen kuukauden tai jopa kuukauden euriboriin, jotka nyt ovatkin todella alhaalla. Muissa EU-maissa lainat on sidottu yleensä paljon pidempiin korkoihin.

- Varoituskellojen pitäisi kilistä. Jos riski asuntokuplasta oli 2000-luvulla, niin se ei ole ainakaan poistunut, Metsola varoitteli.

Metsola pitää järjettömänä, että hallitus tarjoaa ilmaista 3000 euron rahasummaa ASP-säästämiseen ensiasunnon ostajille. Metsola ei ymmärrä, miksi ensiasunnon ostajat houkutellaan "juustopalalla" ostamaan asuntoa juuri nyt ylikuumina käyviltä markkinoilta.

Hypoteekkiyhdistyksen toimitusjohtaja Matti Inha oli yhtä lailla huolissaan nimenomaan pienten asuntojen hintarallista.

- Pienissä asunnoissa ollaan rakentamassa kuplaa, kun maksetaan yli pyyntihintoja, Inha sanoi.

- Se on tosiasia ja valitettavaa. Siihen löytyy enemmän syyllisiä Helsingin kaupungin poliitikkojen piiristä, Inha sanoi viitaten Helsinkiin rakennettavien uusien asuntojen 75 neliön keskikokovaatimukseen.

Noin puolet helsinkiläisistä on sinkkuja. Vuokraturvan Metsolan mukaan 75 neliön sääntö aiheuttaa sen, että pienten asuntojen ostajat maksavat osan ison asunnon ostajien hinnasta, koska kysyntä isoille asunnoille on niin reilusti vaisumpaa.

-75 neliön sääntö on älytön. Se on sama kuin että ihmisille saisi tehdä vain pieniä kenkiä, vaikka kysyntää olisi vain tietty määrä. On syntynyt hinnanmuodostusongelma pienille asunnoille.

Toinen Helsingin kaupungin sääntö, joka sai rajua kritiikkiä Inhalta, on uusien asuntojen esteettömyysvaatimukset.

- Joka kämpässä menee 300 euroa (neliöltä) esteettömyyteen. Jokaisen uuden kämpän kylppäristähän on tehtävä nyt sellainen, että siellä mahtuu tanssimaan invatuolin kanssa, Inha kritisoi.

Hänen mielestään Helsingissä voitaisiin toimia kuten Ruotsissa, missä esteettömyysvaatimus on vain noin 30 prosentissa uusia asuntoja.

- Jos sattuu auto-onnettomuudessa joutumaan invatuoliin, niin sitten vaihtaa vain asuntoa, Inha pamautti.