Sdp:n kansanedustaja Joona Räsänen ihmettelee yksityisen varhaiskasvatuksen suurta roolia Suomessa. Hän sanoo, että on perusteltua kysyä laajemminkin, onko oikein, että julkisin varoin rahoitettuja hyvinvointipalveluita käytetään yksityiseen voitontavoitteluun.

”Varhaiskasvatuksen rooli osana koulutusjärjestelmää nostaa esiin tärkeän periaatteellisen pohdinnan yksityisen varhaiskasvatuksen roolista. Samaan aikaan kun perusopetuslaissa koulutuspalveluilla on kielletty taloudellisen voiton tavoittelu, voidaan varhaiskasvatuksella edelleen pyrkiä voittojen tuottamiseen”, Räsänen huomauttaa Puheenvuoron blogissaan .

Hänen mukaansa varhaiskasvatuksesta on tullut yhä kannattavampaa liiketoimintaa, jota harjoittavat tätä nykyä myös isot ketjut.

”Yksityisiä toimijoita toki tarvitaan, mutta miksi suomalaisen koulutusjärjestelmän ensimmäinen vaihe voi olla voittoa tavoittelevaa liiketoimintaa, kun muilla koulutusasteilla voitontavoittelu on rajattu pois”, hän kysyy.

Räsäsen mukaan myös varhaiskasvatus tulisi määritellä sellaiseksi sivistykselliseksi perusoikeudeksi, jonka toteuttamisella ei saisi nykyisellä tavalla kilpailla voittojen toivossa.

Lue myös:

Pekka Haavisto varoittaa ”lasten luokkayhteiskunnasta”

MLL: Dramaattinen kehityskulku käynnissä Suomessa – ”Leikkaukset kohdistuneet nuoriin ikäluokkiin”