Herkästi leviävä koronaviruksen omikron-variantti aiheuttaa joulun ja uuden vuoden aikaan riskin koko erikoissairaanhoidon toimintakyvylle, varoittaa Helsingin ja Uudenmaan sairaanhoitopiiri (HUS).

Terveydenhuollon henkilöstön tartunnat aiheuttavat eristyksen vuoksi pitkiä poissaoloja niissäkin tapauksissa, joissa tartunta on lieväoireinen.

Tämänhetkisen tiedon mukaan kaksi koronarokoteannosta antaa suojaa vaikealta taudilta, mutta se ei riitä omikron-tartuntojen estämiseen.

”Kantokykymme näkökulmasta tämä aiheuttaa riskin. Työntekijä, jolla todetaan koronavirustartunta, on poissa töistä vähintään 10 päivää kestävän eristysajan, vaikka hänen oireensa olisivat lievät. Tämänkin vuoksi kolmannen rokoteannoksen ottaminen on kaikille sote-ammattilaisille suositeltavaa. Lisäksi sillä suojaa myös omaa lähipiiriään tartunnalta”, sanoo ylilääkäri Asko Järvinen tiedotteessa.

Suurin osa HUSin henkilöstöstä on saanut koronavirusrokotteen kaksi annosta. Kaikista huslaisista noin 70 prosenttia ei ole vielä saanut kolmatta rokoteannosta. Hoitohenkilökunnasta kolmas rokoteannos puuttuu noin 60 prosentilla. Henkilökunnan kolmansien rokotusten antamista jatketaan HUSin mukaan yksiköissä myös joulun aikaan.

Suunniteltiin deltan aikana

Henkilöstön lisääntynyt sairastumisriski koskee HUSissa kaikkia toimintoja ja kaikkia yksiköitä. HUSin joulun ajan toiminta oli suunniteltu deltavirusvariantin aikana ja siitä lähtökohdasta, että hoitohenkilöstön sairastuvuudessa ei tapahdu oleellisia muutoksia.

”Joulun ajan suunnittelun lähtökohtana on ollut kiireellisen hoidon turvaaminen, mutta suunnitellut henkilöstöresurssit eivät riitä henkilöstön laajojen poissaolojen paikkaamiseen”, sanoo vs. johtajaylilääkäri Jari Petäjä tiedotteessa.

Samaan ajankohtaan ajoittuu riski koronaviruspotilaiden määrän kasvusta.

”Oletamme, että omikronin kohdalla viive tartunnasta sairaalaan joutumiseen on samaa luokkaa kuin aiemmillakin virustyypeillä eli noin viikko. Näin ollen sairaalakuormituksen nousu alkanee jo kuluvalla viikolla”, sanoo Järvinen.

Husissa arvioidaan, ettei sairaanhoitopiirin tilanne juuri poikkea muiden terveydenhuollon toimijoiden tilanteesta, vaan että uhka on valtakunnallinen.

”Kaikkien ihmisten tulisi nyt omaehtoisesti vähentää kontaktejaan. Lisäksi koronapassin laittaminen tauolle ainakin vuodenvaihteen yli on tarpeen”, sanoo Petäjä.

LUE SEURAAVAKSI: