Helsingin ja Uudenmaan sairaanhoitopiiri väittää, että sote-uudistuksen tavoittelema kolmen miljardin euron kustannusten hillintä kohdistuu lähes täysin sosiaalipalveluihin. Soteen kriittisesti suhtautuva HUS perkasi tarkasti valtiovarainministeriön kansliapäällikön Martti Hetemäen lausunnon soten kustannusvaikutuksista, Talouselämä kertoo.

HUS toimitti oman tulkintansa Hetemäen muistiosta eduskunnan sosiaali- ja terveysvaliokunnalle ja tarkastusvaliokunnalle. Sairaanhoitopiiri tyrmää monet valtiovarainministeriön perustelut epäloogisina tai puutteellisina. Erityisesti HUS arvostelee sitä, etteivät laskelmat vaikutuksista ota huomioon kustannuksia lisääviä vaikutuksia.

– Muistio on harhaanjohtava, jopa vilpillinen, HUSin täydentävä lausunto katsoo.

Hetemäen muistio käyttää arviossaan lukuja, jotka perustuvat Etelä-Karjalan yhdeksän kunnan yhteisessä Eksotessa saavutettuun menolaskuun. Samankaltainen kehitys alentaisi 52 suurimman kunnan tarvevakioituja sotemenoja kolme prosenttia.

HUS pitää vertausta erikoisena. Vaikutus perustuu nykyiseen lainsäädäntöön. Lisäksi tulossa oleva uudistus rikkoisi nykyisiä rakenteita, joka ovat siis tuottaneet säästöjä.

– Kyse on samasta, jos ensin kehuttaisiin tuulimyllyjen ympäristövaikutuksia ja perusteltaisiin sillä hiilivoimaloiden rakentamista, kun tuulimyllyt kielletään, HUS irvailee täydentävässä lausunnossaan.

HUS tarttuu myös palkkojen harmonisointiin, joka on edessä, jos sotehenkilöstö siirtyy maakuntien palkkalistoille. Palkkaharmonisoinnin pelätään nostavan kustannuksia jopa sadoilla miljoonilla euroilla.

HUS-alueella sairaalassa työskentelevän, vuonna 1995 valmistuneen erikoislääkärin palkan yläkvartiili on 6018 euroa kuukaudessa, kun se terveyskeskuksessa on 6934 euroa kuukaudessa.

– Vaikka edellä mainitut työskentelevät eri tehtävissä, olisi erittäin vaikea perustella tällaista palkkaeroa kahden erikoislääkärin välillä. Edellä mainitun perusteella lienee varsin selvää, miksi Lääkäriliitto suhtautuu uudistukseen varsin positiivisesti, HUS toteaa täydentävässä lausunnossaan.

HUS on pitkään suhtautunut äärimmäisen kriittisesti hallituksen uudistukseen. HUS:n hallintoylilääkäri Lasse Lehtonen kritisoi Hetemäen laskelmia jo viikonloppuna ja lisäksi HUS on listannut soten 12 ongelmaa.

Tänään maanantaina myös talouspolitiikan arviointineuvosto julkaisi kriittisen kommenttinsa Hetemäen muistiosta. Lue lisää: Professoreilta täystyrmäys hallitukselle: Sote-uudistusta ei voida perustella säästöillä – uskottavia laskelmia ei ole

Lue myös: Painava varoitus hallitukselle: Sote on suurempi riski kuin sen toteuttamatta jättäminen