Ulkopoliittisen instituutin johtaja Teija Tiilikainen arvioi, että Yhdysvaltain politiikkaa antaa Venäjälle lisää toimintatilaa ja vapautta harjoittaa pyrkimyksiään Euroopassa.

Tämä puolestaan johtuu Tiilikaisen mukaan siitä, että presidentti Donald Trumpin politiikka on lietsonut Kiinassa esiin ”sotilaallisen tekijän”. Kiina tavoittelee nyt talouden ohella myös sotilaallista johtajuutta, Tiilikainen sanoi tänään eduskunnassa järjestetyssä ulkoisen turvallisuuden seminaarissa.

Tiilikaisen mukaan Kiinalle ei enää riitä se, että se ottaa paikan Yhdysvaltain rinnalla. Nyt Kiina haluaa ottaa Yhdysvaltojen paikan.

”Yhdysvallat joutuu Kiinan sitomiseksi, patoamiseksi ja rajoittamiseksi sitomaan resursseja Itä-Aasiaan. Se tarjoaa Venäjälle toimintatilaa ja vapautta Euroopassa. Ja tätä toimintatilaa olemme viime vuosina seuranneet. Venäjä piirtää etupiiriään”, Tiilikainen sanoi puheenvuorossaan.

”Mitä enemmän Yhdysvallat joutuu kantamaan huolta Kiinasta ja panostamaan Aasiaan, sitä enemmän vapautuu toimintatila Venäjällä”, Tiilikainen sanoi.

Hän arvioi, että Venäjän ja Kiinan välillä vallitsee epäsuhtainen ja epäpyhä kumppanuus, joka toimii niin kauan kuin se hyödyttää molempia. Tiilikaisen mukaan kyseessä on strateginen liitto, joka on Venäjälle edullinen, sillä se hakee Kiinan kautta tukea suurvaltapyrkimyksilleen.

EU ja Eurooppa on se, joka tästä kaikesta kärsii, Tiilikainen toteaa.

Tiilikainen asettautuu linjalle, jolla tasavallan presidentti Sauli Niinistö on ollut jo pitkään: sotilaallista ulottuvuutta tulisi vahvistaa Euroopassa. Tiilikainen huomautti, että tästä ovat viime aikoina myös Saksan liittokansleri Angela Merkel ja Ranskan presidentti Emmanuel Macron puhuneet.

EU:n uskottavuuden vahvistaminen edellyttää poliittis-sotilaallisen toimintakyvyn vahvistamista.

Presidentti Niinistö on pitänyt ajatusta pitkään esillä. Hiljattain hän iloitsi, että muutkin ovat tulleet asiassa Suomen linjalle. Lue lisää: Sauli Niinistö: Trump ja Putinkin sen todenneet – ”Euroopalla voisi olla enemmän lujuutta”

LUE MYÖS:

Tutkija: GPS-häiriön taustalla voi olla Venäjän Shoigun uhkaus Suomelle

Presidentti Niinistö varoittaa ”jääkylmästä sodasta” USA:n ja Venäjän välillä

Donald Trumpin uusin liike jakaa tutkijat: ”Voi olla historiallinen askel”

Nyt natisevat kaikki suuret Euroopan maat – Uutuuskirja: Trumpin USA ”tekee näyttävää pesäeroa”