Heikki Metsämäki (vas.) ja Rain Tolk.Kuva: Lauri Timonen / Sputnik Oy

Ihmeiden aika ei ole ihan vielä ohi: Suomessa on kuvattu filmimateriaalille Jeanne d’Arc!

Kyse on Lauri Timosen 21-minuuttisesta esikoisohjauksesta, jonka on tuottanut Aki Kaurismäen Sputnik–yhtiö ja sanottakoon se heti: ilman Ylen tai Suomen elokuvasäätiön rahoitusta.

Tapaus on sen verran erikoislaatuinen, että oli tunkeuduttava 28-vuotiaan ohjaajan kotiin. Pölyä on yllättävän vähän, mutta joka paikka pursuilee elokuvakirjojen, videoiden ja DVD–levyjen kasoja, seinistä puhumattakaan: Timonen on tunnettu filmihullu, samannimisen lehden kirjoittajia ja hän on jo tehnyt elokuvakirjojakin mm. Aki Kaurismäestä.

Ehkä johtuu ympäristöstä, että on heti puhuttava jotakin esikuvista: Dreyer? Bresson?

Kuten arvata saattaa, Timonen muistaa ja on nähnytkin enemmän.

- Onhan noita, Méliès teki jo viime vuosisadan alussa, Cecil B. de Millekin, Preminger Jean Sebergin kanssa, Fleming ohjasi Ingrid Bergmania, Rivette teki nelituntisen, Luc Besson, netistä löytyisi varmaan vaikka kuinka paljon lisää.

Ohjaaja suostuu näyttämään elokuvan televisiomonitorista. Itseäni hävettää: kyllä tämä pitäisi nähdä kankaalta.

Menen pitkäksi aikaa hiljaiseksi, eikä se nyt johdu vain vieressä istuvasta ohjaajasta.

Tulos on ylevä ja runollinen.

Isoja tunteita voi ilmaista vain tyylittelemällä. Se ei yllätä, että tämä tyylittely vaikuttaa tovein Aki Kaurismäen tyyliltä, tovein taas Jim Jarmuschin, milloin taas ja onneksi myös Dreyerin.

Ennakkojutuissa ei ole tarkoitus analysoida eikä arvottaa, vaan herättää uteliaisuutta. Ollaan siis vaatimattomia. Niin on Timonenkin.

- Tämä nyt on tämmöinen simppeli vinjetti ystävyydestä ja maailman tilasta. Toivoa herättää se, että näinkin voi elokuvia tehdä.

Timonen on löytänyt merkillisen sekoituksen tuoreita ja vähemmän tuoreita kasvoja. Jälkimmäisiä ovat cameo-rooleja tekevät elokuva-alan keskitunnetut hahmot, mutta pääasia on tietysti nimihenkilöä esittävän Nuppu Koivun fotogeenisuus. Eikös näin ole tapana sanoa ihmisistä, joista kamera pitää.

- Minun Jeanneni näyttää keskisormea maailmalle ja hymyilee palaessaan. Hawksilainen vahva nainen.

Elokuvassa on mainiosti valittuja välitekstejä, kenties kunnianosoituksena mykkäelokuva estetiikalle, mutta sopivat äänienkin keskelle. Yksi Godardilta napattu kuuluu näin:

Se joka hyppää tyhjyyteen, ei ole enää mitään selityksiä velkaa niille, jotka katselevat.

Kuten Jeanne d’Arcin aikaan käydään tässäkin sotaa. Timonen on etäännyttänyt sen taustalle.

- Kaikki sodat ovat pohjimmiltaan samanlaisia. 1400-luku, toinen maailmansota, Vietnam. En halunnut sijoittaa tätä mihinkään täsmälliseen aikaan.

On ilmeisen vaikea sanoa myöskään täsmällistä aikaa, milloin Lauri Timosen ”Jeanne d’Arc” on yleisön nähtävissä, ehkäpä Tampereen elokuvajuhlilla, ehkäpä jossain muualla. Varmaa on, että se ei jää tyhjyyteen.

Siteerattakoon lopuksi itse Carl Th. Dreyeriä, joka sanoi omasta versiostaan: ”Tahdoin luoda hymnin sielun riemuvoitolle elämästä”. Unohdin kysyä Timoselta, ajatteliko hän samoin.