Vasemmistoliiton puheenjohtaja Li Andersson arvostelee hallituksen päätöstä leikata työttömyysturvaa. Hänen mukaansa ansiosidonnaisen leikkaus voi kasvattaa julkisia menoja.

Hallituksen eilen julkaistun esityksen mukaan ansiosidonnaisen työttömyysturvan kestoa lyhennetään 500 päivästä 400 päivään. Jos työhistoria on alle kolme vuotta, ansiosidonnainen lyhenee 300 päivään. Omavastuuta pidennetään viidestä päivästä seitsemään. Leikkauksilla tavoitellaan noin 200 miljoonan euron säästöjä työttömyysturvasta.

–Uutisoinnissa ei ole kiinnitetty huomiota siihen, että suuri osa säästöistä ohjautuu Työttömyysvakuutusrahastolle. Työnantajien osuus ansiosidonnaisen työttömyysturvan rahoituksesta on yli 40 prosenttia. Valtion osalta ansioturvan lyhentäminen ei säästä, sillä työmarkkinatukimenot kasvavat mikäli työllisyystilanteessa ei tapahdu muutosta, Andersson kertoo tiedotteessaan.

–Kuntien osalta leikkaukset saattavat kasvattaa julkisia menoja, kun ihmisiä siirtyy ansiosidonnaiselta työmarkkinatuen ja toimeentulotuen piiriin, hän lisää.

Andersson toteaa, että Suomessa on saavutettu uusi pitkäaikaistyöttömyyden ennätys.

–Vähintään vuoden yhtäjaksoisesti työttömänä olleiden osuus työttömistä on nyt 38 prosenttia. Osuus on suurempi kuin 90-luvun laman aikana, hän kertoo.

Myös kansanedustaja Satu Taavitsainen (sd.) otti eilen kantaa asiaan toteamalla, että Sipilän hallitus on tehnyt ”uuden Suomen ennätyksen tuoreiden työttömyyslukujen perusteella”.