Keskustan eduskuntaryhmän enemmistö on Iltalehden tietojen mukaan kallistunut hallitukseen lähtemisen kannalle.

Lehti kertoo, että ryhmässä on Katri Kulmunin, Antti Kurvisen, Jouni Ovaskan, Eeva Kallin ja Hilkka Kempin kaltaisia nuorehkoja kansanedustajia, jotka ovat vapaita Juha Sipilän puheenjohtajuuskauden politiikasta.

Hallitustunnustelija Antti Rinne todennäköisesti tarjoaa sunnuntaina keskustalle mahdollisuutta osallistua hallitukseen, jonka muodostaisivat sdp, keskusta, vihreät, vasemmistoliitto ja rkp.

Lue myös: Antti Rinne vihjasi hallituspohjasta HS:lle: ”Kansanrintamalla rkp:lla vahvistettuna olisi 117 paikkaa”

Keskustan eduskuntaryhmän puheenjohtaja Antti Kaikkonen linjasi lauantaina Helsingin Sanomille, että keskusta pitää ”hallitusovea viitisen senttiä raollaan”.

”Vaalien jälkeen arviomme on ollut, että oppositio on ensisijainen vaihtoehtomme. Tämä asento ei ole muuttunut. Olemme kuitenkin osaltamme pitäneet hallitusovea viitisen senttiä raollaan siltä varalta, että syntyy vaikeuksia saada maahan toimintakykyinen hallitus”, hän sanoi.

Rinne ottaa keskustan puheenjohtajan Juha Sipilän ja eduskuntaryhmän puheenjohtajan Antti Kaikkosen vastaan eduskunnan puhemiehen huoneessa tänään sunnuntaina kello 16.00.

Lue myös: Antti Rinteen aikataulu julki: Ensimmäisenä kd, viimeisenä kokoomus

Keskustan eduskuntaryhmässä on 31 kansanedustajaa. Iltalehti arvioi, että peräti viisi heistä saattaisi päästä ministeriksi, jos sdp houkuttelee keskustaa kansanrintamaan tarjoamalla puolueelle enemmän salkkuja kuin keskustan suhteellinen koko välttämättä edellyttäisi.

Lue lisää:

Tutkijat tarttuivat Antti Rinteen vihjaukseen hallituspohjasta: ”Aikamoinen temppu”

Tuliko nyt uhkavaatimus Antti Rinteelle? BenTV: ”Saa varautua siihen, että kokoomus ei sinne tule, vaikka kutsuttaisiin”

Nokittelu hallituksesta uusille kierroksille: ”Kokoomusta ei kiinnosta ihmisoikeudet, kaveeraaminen äärioikeistolaisen puolueen kanssa kylläkin”

Kova hallituslinjaus kokoomuksesta – Li Andersson: ”Näyttää itkupotkuraivarilta”