Iltalehti kertoo nimeämättömiin lähteisiin perustuen, että ex-ministeri Suvi Lindén löysi Ugandassa kuolleen suomalaisen liikemiehen ruumiin hotellihuoneesta.

Lindén on vahvistanut olleensa Ugandan Kampalassa yhteistyökumppaninsa kanssa, mutta ei ole kommentoinut asiaa muuten. Iltalehden mukaan Lindén järkyttyi löytäessään matkakumppaninsa kuolleena ja koki myös pelkoa.

IL:n tietojen mukaan Lindén oli liikemiehen kanssa Ugandassa jonkinlaisella vienninedistämismatkalla. Liikemies oli saanut puolustusteollisuusyhtiö Patrialta luvan esitellä yhtiön tuotteita Ugandassa, mutta valtionyhtiö ei ollut lähettänyt häntä toimeksiannolle. Häntä ja Lindéniä yhdistää kokoomustausta.

Iltalehden mukaan Lindén on myös viimein lyhyesti kommentoinut Ugandan-matkansa syitä.

- Kerrottakoon nyt vielä kerran, että olin Ugandassa tietoyhteiskunnan edistämistä koskevissa asioissa, en Patrian asialla. Tietoyhteiskunnan edistäminen köyhissä maissa on kuulunut tehtävääni YK:n laajakaistakomission erityislähettiläänä vuodesta 2011. Olen matkustellut Afrikassa näissä tehtävissä paljon ja tarkoituksena on matkustaa myös tulevaisuudessa, Lindén kommentoi IL:n mukaan yksityisessä Facebook-päivityksessään.

- Suomalaisen kuoleman tutkinta kuuluu viranomaisille. Mahdollinen tiedottaminen asiasta on viranomaisten ja omaisten harkinnassa ja päätettävissä, Lindén jatkaa.

Ugandan poliisi tutkii suomalaismiehen kuolemaa. Kuolinsyy ei ole tiedossa.

Lue myös:

Uganda-vyyhti: Ministeri vaatii Patrialta selvityksen

Ugandalaiseversti IL:lle: Kuollutta suomalaismiestä huijattiin – ”Kysykää Suvi Lindéniltä”

Patria myöntää Ylelle: Ugandan-tapauksessa tapahtui virheitä – maa on ”mustalla listalla”