Koululaisten perjantain ilmastolakkoilu puhuttaa nyt suomalaisia. Turkulaisen Puolalan koulun oppilaat ideoivat lakkoilun sijaan ilmastotapahtuman, Talouselämä kertoo.

Kaikki lähti oppilaiden omista WhatsApp-keskusteluista. Yksi oppilaista, Mona Parvelahti, otti puheeksi perjantain ilmastolakko-kampanjan ja miten Turun Puolalan koulussa siihen osallistuttaisiin.

"Löysin YLE-kioskin Instagramista jutun aiheesta, ja se herätti keskustelua WhatsApp-luokkaryhmässa", Mona kertoo.

Koululakkoja on perjantaina ympäri maailmaa. Niihin on innoittanut varsinkin ruotsalaisen 16-vuotiaan ilmastoaktivistin Greta Thunbergin esimerkki. Hän on vaatinut nopeampia toimia ilmastonmuutoksen torjumiseksi, kuten ilmastotutkijatkin.

Lakon idea tuntui hyvältä. Toisaalta ryhmässä pohdittiin, että suurelle osalle koululaisista lakkopäivä olisi vain tekosyy jäädä kotiin.

"Alussa osa luokasta tuntui kannattavan ajatusta passiivisesta lakosta. Kuitenkin ajatus siitä, etteivät opettajat tai päättäjät ottaisi meitä tosissaan, ajoi meidät miettimään muita ratkaisuja", Mona sanoo.

Keskustelu jatkui pikaviesteillä, 8F-luokan oppitunneilla ja pienemmässä suunnitteluryhmässä. Motivaationa oli huoli ympäristön tilasta.

Asia vietiin oppilaskunnan kokoukseen. Keskustelujen tuloksena ja koululaisten omasta aloitteesta Puolalan koulu osallistuu perjantaiseen ilmastotapahtumaan ihan omalla tavallaan.

Perjantaina koulun oppilaat osallistuvat tapahtumaan, johon oppilaat ovat kirjoittaneet puheita ja tehneet Kahoot-tietokilpailuja. Tilaisuudessa katsotaan myös ilmastoaiheinen dokumentti Ilmastonmuutoksen syyt ja seuraukset ja keskustellaan asiasta. Puolalan koulussa on perjantaina kaksi oppitunnin mittaista tapahtumaa. Tapahtuma piti jakaa kahtia tilojen takia, koska liikuntasalissa on ylioppilaskirjoitukset.

"Jos olisimme lakossa, voi olla, että kaikki olisivat kotona katsomassa Netflixiä, eivätkä tekisi mitään ilmaston suhteen", sanoo Aleksandr Kähar, 8F-luokan edustaja.

Luokanvalvoja ja apulaisrehtori Meija Peltonen kertoo, että ideoinnissa meni äkkiä puolet historian tunnista, mutta se kannatti.

"Olen hyvin ylpeä siitä, että he ovat keksineet näin nopeasti tällaisen tapahtuman. Vaikka ei sinne Eduskuntatalon portaille voi lähteä, voi omassa koulussaankin vaikuttaa", Peltonen kertoo.

Kahdeksannella luokalla ilmastonmuutosta on käsitelty oppiaineiden sisällä, mutta yhdeksännen luokan alussa oppilailla on edessä monialainen oppimiskokonaisuus, jonka aiheena on ilmastonmuutos.

Koululaisten perjantainen ilmastolakko on saanut tukea tiedeyhteisöltä. Toisaalta vastuu päästöjen vähentämisestä on kuitenkin aikuisilla.

Lue laajempi juttu Talouselämän verkkosivuilta.