Hoitoalan ammattiliitot Tehy ja Super kertovat tiedotteessaan haluavansa ”poikkeuksellisesti avata julkisuuteen” yksityiskohtia kunta-alan työmarkkinaneuvotteluista. Kunta-alan neuvottelut uusista virka- ja työehtosopimuksista ovat keskeytyneet.

KT Kuntatyönantajat syytti eilen tiedotteessaan hoitoalan liittoja vakavan koronavirustilanteen käyttämisestä hyödyksi neuvotteluissa. KT:n mukaan hoivajärjestöt ovat vaatineet yli kymmenen prosentin palkankorotuksen, minkä Tehy ja Super heti kiistivät.

Tehyn ja Superin puheenjohtajat Millariikka Rytkönen ja Silja Paavola sanovat tiedotteessaan, että niiden neuvottelijat keskustelivat ”neuvottelutauolla epävirallisesti ja luottamuksella” Kuntatyönantajien edustajien kanssa.

”Pyysimme myös huomiomaan koronaepidemian etujoukoissa työskentelevät jäsenemme. Esitimme heille epidemiakauden ajaksi erillistä 220 euron lisää kuukausipalkkaan. Työmarkkinajohtajan pyynnöstä lähetimme myös ajatuksemme sähköpostilla heille”, Tehy ja Super kertovat.

Liittojen mukaan vastikään Terveyden ja hyvinvoinnin laitos THL oli arvioinut koronavirusepidemian kestävän 188 päivää.

Tehyn ja Superin mielestä KT:n työmarkkinajohtaja Markku Jalonen on joko ymmärtänyt keskustelun väärin tai tarkoituksella vääristänyt julkisuudessa esitystä.

LUE MYÖS: