Ensin talouteen iski Euroopassa korona. Nyt epävarmuutta luovat inflaationäkymät.
Markkinaraati pureutuu tällä viikolla koronatilanteen heikentymiseen ja sitä seuraaviin talousnäkymiin.
S-Pankin päästrategi Lippo Suominen toteaa, että talous toipui kevään 2020 hillittömästä iskusta verrattain nopeasti.
Lisäksi osakemarkkinat ovat tällä hetkellä 25–30 prosenttia korkeammalla kuin ennen pandemiaa.
”Yritykset ovat olleet paljon vahvempia kuin talous”, Suominen kiteyttää.
Epävarmuutta markkinalle tuovat nyt koronan ohella inflaationäkymät. Euroalueella inflaatio kiihtyi lokakuussa 4,1 prosenttiin, kun ekonomistit ennakoivat 3,7 prosenttia.
Pörssisäätiön toimitusjohtaja Sari Lounasmeri arvelee, että sijoittajia arveluttavat nyt inflaatiokäyrän ennakoitua jyrkemmät liikkeet.
”Inflaation nousua odotettiin, mutta se tapahtui nopeammin ja isommalla liikkeellä kuin ajateltiin”, Lounasmeri sanoo.
Tällä hetkellä merkittävän osan euroalueen inflaatiokehityksestä selittävät korkealle nousseet energiahinnat.
Tästä syystä Euroopan keskuspankki on arvioinut inflaatiopiikin olevan ainakin jossain määrin väliaikainen. Pysyvämpi inflaatio edellyttäisi palkkojen nousua.
Lippo Suominen huomauttaa, että jos meillä hinnat nousevat ja palkat pysyvät ennallaan, kulutus vähenee.
”Euroopan keskuspankissa ja aika monessa suomalaisessa yrityksessä ja perheessä jännitetään nyt, mitä palkoille tapahtuu. Tässä on tällä hetkellä ainekset mihin tahansa”, Suominen summaa.