Joulupukki ja kolme tonttua joutui tappeluun Lappi-teemapuistossa Isossa-Britanniassa, kertoo brittilehti Telegraph.

Tiettävästi joulupukkia löi kasvoihin perheenisä, jolla tuntien jonottaminen keitti yli. Kolme tonttua joutui kahakkaan mukaan.

Lapland New Forest -teemapuisto on raivostuttanut BBC:n mukaan sadat asiakkaat. He ovat pettyneet, kun teemapuisto ei olekaan lainkaan vastannut mainonnassa annettua kuvaa. Asiakkaiden mukaan puitteet ovat olleet ränsistyneet ja eläimet huonovointisen näköisiä. Puistosta on tehty Telegraphin mukaan jo 1300 valitusta.

Puistossa työntekijänä ollut, nyttemmin irtisanoutunut Adrian Wood, 49, kertoo Telegraphin mukaan raivostuneen asiakkaan hyökänneen joulupukin kimppuun. Isän raivon herätti Woodin mukaan se, että tuntien jonotuksen jälkeen hänen ei annettukaan ottaa lapsistaan kuvaa eivätkä lapset saaneet istua joulupukin syliin. Viimeinen pisara oli Woodin mukaan se, että perhettä kehotettiin jonottamaan uudelleen.

On myös väitetty yhden lapsen järkyttyneen siitä, kun hän näki yhden joulupukeista tupakalla.

Teemapuiston edustaja Henry Mears vahvistaa, että kuuden henkilökunnan jäsenen kimppuun on käyty ja heitä on loukattu myös verbaalisesti. Mears väittää, että 95 prosenttia kävijöistä on ollut tyytyväisiä ja väkivaltatapaukset ovat olleet yksittäisiä.