Öljyn hinnat nousivat maanantaina odotetusti seurauksena lauantaisesta Saudi-Arabian drooni-iskusta. Asiasta kertoo muun muassa uutistoimisto Reuters.

Lue lisää: Saudi-Arabian drooni-isku: Öljyntuotanto puoliintui, USA syyttää Irania

Reutersin mukaan Brent-öljyn hinta nousi eniten yksittäisen päivän aikana sitten Persianlahden sodan vuonna 1991. Brent-futuurit olivat peräti 19,5 prosentin nousussa 71,95 dollarissa barrelilta. Barreli on öljykaupan mittayksikkö, ja se vastaa 159 litraa.

WTI-futuurit olivat puolestaan kallistuneet 15,5 prosenttia liikkuen 63,34 dollarissa barrelilta, mikä on suurin päivänsisäinen prosenttilisäys sitten vuoden 1998 kesäkuun 22. päivän.

Saudi-Arabia on maailman suurin öljynviejä, ja isku valtio-omisteisen öljyntuottajan Saudi Aramcon tuotantolaitokseen on leikannut tuotantoa 5,7 miljoonalla barrelilla päivässä. Yhtiö ei ole antanut tietoa ajasta, jolloin täysi tuotanto saadaan jälleen aloitettua.

Yhdysvaltain presidentti Donald Trump sanoi hyväksyvänsä sen, että öljyä vapautettaisiin tarvittaessa Yhdysvaltain varmuusvarastosta.

Trump myös kirjoitti Twitterissä syyllisen olevan tiedossa ja USA:n olevan valmis vastaamaan, mutta toistaiseksi odotetaan Saudi-Arabian kertovan, kenen maa uskoo olevan hyökkäyksen taustalla.

Saudi-Arabia on antanut vain vähän tietoja drooni-iskuista kahteen öljyntuotantolaitokseensa. Iskuja on kuvattu koordinoiduiksi. Jemenin huthi-kapinalliset ottivat vastuun iskuista, mutta heitä tukee usein Iran.