Italian koronakuolemien valtava määrä on ihmetyttänyt jopa asiantuntijoita. Tällä viikolla Italia ohitti kuolleisuustilastoissa Kiinan ja koronavirus on vaatinut maassa yli 4 000 ihmisen hengen. Perjantaina julkistettiin tähän asti synkimmät luvut, joiden mukaan kuolleiden määrä nousi 24 tunnin sisällä 627:llä. Se on enemmän kuin koskaan aikaisemmin yhden päivän aikana.

Asiantuntijoilla oli loppuviikon aikana yksi selkeä selitys tilanteeseen. Selitys perustuu koronaan menehtyneiden sairauskertomusten tarkkaan läpikäymiseen.

Italian korkeimman terveysviranomaisen, Suomen THL:ää vastaavan ISS.n johtaja Silvio Brusaferro viittaa väestörakenteeseen.

”Italialaisten keski-ikä on varsin korkea, mikä nostaa kuolleisuutta myös koronavirukseen sairastuneissa. Realiteetti yksinkertaisesti on se, että ikääntynyt väestö on hauraampi myös koronavirukseen sairastuessaan”, hän vastasi suoraan kysymykseen asiasta tiedotustilaisuudessa perjantai-iltana.

Lue seuraavaksi:

Brusaferron mukaan joka kolmas italialainen on yli 65-vuotias.

”Tälle väestöryhmälle on tyypillistä, että heillä on jo ennestään muita sairauksia viimeisinä elinvuosinaan. Tyypillisiä ovat sydän- ja verisuonitaudit, kakkostyypin diabetes, korkea verenpaine, neurologiset sairaudet, aivoinfarktit sekä syövät. Kun tähän päälle tulee koronatartunta, tilanne heikkenee säännöllisesti ja nopeasti.”

Tilastojen mukaan koronaan menehtyneiden italialaisten keski-ikä on 79,5 vuotta. ISS:n mukaan vain alle 20 kaikista koronaan menehtyneistä on ollut alle 50-vuotiaita ja heistä kaikilla oli ennestään jokin muu perussairaus. 41 prosenttia koronan uhreista on 80–89-vuotiaita ja 35 prosenttia 70–79-vuotiaita.

Roomalaisen Università Cattolica del Sacro Cuore -yliopiston lääketieteen professori, Gemelli-sairaalan geriatrian ylilääkäri Roberto Bernabei vahvistaa näkemyksen.

”Olemme tutkineet koronavirukseen menehtyneiden sairauskertomukset ja kaikilla heillä on ollut jokin perussairaus ennen koronaan sairastumista. Voidaan sanoa, että menehtymisten syynä ovat korkea ikä yhdessä perussairauksien kanssa. Samalla on oikeammin sanoa, että kuolleilla oli myös koronavirus kuin että he kuolivat koronavirukseen”, hän kertoi viranomaisten tiedotustilaisuudessa perjantai-iltana.

Aivan kaikki asiantuntijat eivät kuitenkaan allekirjoita tätä selitystä.

”On totta, että hyvän terveydenhuollon ansiosta Italian ikäihmiset elävät pitkään perussairauksista huolimatta. On kuitenkin sanottava, että meillä on juuri nyt kauhea pula sairaalapaikoista”, milanolaisen Sacco-sairaalaan infektiotautien ylilääkäri Massimo Galli sanoo La Stampa -lehdelle ja viittaa siihen, että osa iäkkäistä koronapotilaista kuolee kotona, koska sairaaloissa ei yksinkertaisesti ole enää tilaa.

Tuoreiden tilastojen mukaan Italiassa on kaikkiaan 37 860 koronavirukseen sairastunutta. Uusia tartuntoja tuli perjantai-iltana päättyneellä 24 tunnin jaksolla 4 670. Viruksesta on parantunut 5 129 ihmistä.

”Ei mitään hyviä uutisia. Tartunnoissa ei ole minkäänlaista hidastumisen merkkiä, itse asiassa trendi on lievästi nopeutumassa”, tutkija Matteo Villa kommentoi.

Villa laskee, että koko Italiassa tasan puolet sairaaloiden vuodepotilaista on sairaalahoidossa koronaviruksen takia.

Italia tiukensi perjantai-iltana odotetusti liikkumisrajoituksia koronaviruksen nopean leviämisen vuoksi. Puistot ja ulkoilualueet on nyt suljettu koko Italiassa eivätkä kansalaiset voi enää lähteä kakkosasunnoilleen.