Italian uusi hallitus harkitsee työtuntien jakamista ikääntyneiden ja nuorten työntekijöiden kesken, kertoo Wall Street Journal.

Italian nuorisotyöttömyys on jo lähes 40 prosenttia, joten keinoja sen vähentämiseksi tarvitaan.

WSJ:n mukaan Italian työministeri Enrico Giovannini kertoi aikovansa keskustella niin sanotusta ”sukupolvisiirrosta” työmarkkinajärjestöjen kanssa.

Järjestelmä tarkoittaisi sitä, että ikääntyneet työntekijät saisivat vähentää työtuntejaan, ja työnantaja voisi palkata nuoren työntekijän tekemään tarvitut tunnit. Pitkään töissä olleet voisivat myös opastaa nuorempiaan.

Ratkaisua on kritisoitu siitä, että se ei toisi yhtään uutta työpaikkaa, vaan vain jakaisi olemassa olevaa työtä sukupolvien kesken.

Nuorisotyöttömyys on lisääntynyt myös muissa Etelä-Euroopan kriisimaissa, kuten Kreikassa ja Espanjassa.