Italiassa käydään parhaillaan kovaa väittelyä Ranskan, Saksan, Italian ja Maltan sisäministerien maanantaina sopimasta väliaikaisesta taakanjaosta, joka koskee Välimeren yli tulevia siirtolaisia.

Sopimuksen tarkkaa sisältöä ei ole julkistettu, mutta verkkolehti Politico on kertonut sen viittaavan EU:n siirtolaispolitiikan muutokseen. Lehti ennakoi haltuunsa saamansa sopimusluonnoksen pohjalta, että EU:n Välimeri-umpisolmu on aukeamassa ja uusi vapaaehtoisuuteen pohjaava järjestelmä syntymässä.

”Minusta sopimus on täyttä huuhaata. Sisällössä ei ole mitään muuta, kuin ylimalkainen runko. Tämä on vain ties kuinka mones lupaus Euroopasta”, kovista otteistaan tunnettu Italian entinen sisäministeri ja äärioikeistojohtaja Matteo Salvini ryöpyttää julkaisemassaan lausunnossa.

LUE MYÖS:

Italian pääministeri Giuseppe Conte vastasi viikolla Salvinille sanomalla, että itse asiassa kyseessä on historiallinen askel eurooppalaisessa siirtolaispolitiikassa.

”Salvinin ei tarvitse olla kateellinen. Olemme ottaneet askeleen, jota ei koskaan aikaisemmin ole otettu. Italialaisten edun mukaista on katsoa tuloksia, ei sitä, kuka niitä saavuttaa”, hän totesi Sky Newsille.

Ennen Salvinia sisäministerin salkkua Italiassa kantanut Marco Minniti korostaa sopimuksen olevan ensimmäinen askel.

”Se on kuitenkin hyvä ensimmäinen askel. Ensimmäistä kertaa uskon, että jokin on muuttumassa Euroopassa”, hän kommentoi Radio Capitalille.

LUE LISÄÄ:

Suomen sisäministerin Maria Ohisalon (vihr) mukaan kyse on siitä, että Välimereltä pelastettavien auttamiseksi perustetaan väliaikainen ja vapaaehtoisuuteen perustuva mekanismi.

”Nyt mukaan haetaan mahdollisimman montaa jäsenmaata. Suomi EU-puheenjohtajana tukee työtä”, hän kommentoi.

Asia nousi esiin myös eduskunnan kyselytunnilla Suomessa torstaina. Perussuomalaisten kansanedustajan Riikka Purran mukaan sopimuksella itse asiassa lisätään hukkumiskuolemia houkuttelemalla siirtolaisia merelle.

”Jo kansainvälisen merioikeuden mukaan ketään ei saa jättää hukkumaan, tästä on kyse”, Ohisalo vastasi.

EU on pitkään ollut ongelmissa Välimereltä pelastettujen siirtolaisten kanssa, koska Välimeren rannikon maat katsovat kuormittuvansa liikaa ja muut jäsenmaat ovat vastahakoisia ottamaan heitä vastaan. EU:n pienin maa Malta on aloitteellinen asiassa, koska se sijaitsee Libyasta Eurooppaan suuntautuvan siirtolaisreitin varrella.

Italia irtautui Salvinin kaudella Maltan kanssa aiemmin harjoittamastaan sopimuksesta, jonka mukaisesti se otti Maltalle rantautuvat siirtolaiset vastaan. Käytännön loputtua Maltakin on ottanut pelastusaluksia vastaan vain, jos muut EU-maat ovat sitoutuneet vastaanottamaan niiden kuljettamat siirtolaiset. Nyt, kun Italiassa on jälleen valta vaihtunut, tilanteen ratkaiseminen on helpottunut.