Helsingin poliisi kertoo, että itsenäisyyspäivän mielenosoituksiin liittyen otettiin kiinni 13 henkilöä. Heistä kymmenen päästettiin illalla vapaaksi. Poliisi aloittaa lisäksi esitutkinnan yhdestä epäillystä räjähderikoksesta ja kahdesta epäillystä pahoinpitelystä. Näistä rikoksista epäillyt henkilöt jäivät illalla poliisin haltuun.

”Itsenäisyyspäivä meni suunnitelmien mukaisesti. Yksittäisiä henkilöitä otettiin kiinni”, poliisin operaatiosta itsenäisyyspäivänä vastannut ylikomisario Seppo Kujala kertoo tiedotteessa.

Poliisille oli tehty etukäteen ilmoitus kuudesta mielenosoituksesta tai kulkueesta. Sosiaalisessa mediassa laajaa huomiota herätti se, että uusnatsien marssi Soldiers of Odinin johdolla sallittiin, vaikka alkuperäinen uusnatsien Kohti vapautta -nimellä kulkenut marssi kiellettiinkin.

Soldiers of Odin -kulkueessa nähtiin selkeitä uusnatsistisen aatteen tunnuksia. Poliisi ei kuitenkaan poistanut uusnatseille tunnusomaisia banderolleja tai niitä kantaneita marssijoita kulkueesta.

Helsingin poliisi kommentoi STT:lle, että Soldiers of Odinin itsenäisyyspäivän marssin mahdollista kytköstä poliisin kieltämään Kohti vapautta -mielenosoitukseen arvioidaan jälkikäteen.

Oikeushistorian ja roomalaisen oikeuden professori Jukka Kekkonen sanoo, että demokratian ja oikeusvaltion arvoja ja periaatteita halveksiviin toimiin ja puheisiin pitää suhtautua nykyistä vakavammin.

”Ei ymmärrystä, ei yhteistyötä olivatpa nämä natseja tai oikeistopopulisteja”, hän kommentoi Twitterissä.

Lue myös:

Muun muassa entinen perussuomalaisten ja sinisten kansanedustaja, Espoon kaupunginvaltuutettu Simon Elo ja vasemmistoliiton kansanedustaja Veronika Honkasalo ovat ihmetelleet, miksi uusnatsien julkiseen toimintaan puututtu.

”Täytyy ihmetellä, että näiden uusnatsien julkista toimintaa ei käytännössä estetä. Oli marssivan puulaakin nimi sitten mikä tahansa. Demokratiaa on puolustettava sen vihollisilta”, Elo tviittasi.

Lue seuraavaksi:

Honkasalo linjaa, että ”uusnatsit eivät kuulu Helsingin kaduille, eivätkä muuallekaan”.

”Olen pettynyt, että tämä sallitaan. Suponkin mukaan kansallisen turvallisuuden näkökulmasta huomionarvoisin ääriryhmä on tällä hetkellä uusnatsistinen Pohjoismainen Vastarintaliike”, hän kirjoitti Twitterissä.

Lue myös: