Maailmanpankin edellinen pääjohtaja, yhdysvaltalainen Jim Yong Kim erosi tammikuun alussa tehtävästään siirtyäkseen töihin sijoitusyhtiöön. Toimitusjohtaja Kristalina Georgieva toimii toistaiseksi pääjohtajan sijaisena, mutta Yhdysvaltojen odotetaan nimeävän oman ehdokkaansa johtajaksi piakkoin, Kauppalehti kertoo.

Yhdysvallat on Maailmanpankin suurin jäsen ja se on perinteisesti voinut nimetä pääjohtajan. Eurooppa on puolestaan saanut osallistua Kansainvälisen valuuttarahaston johtajavalintoihin.

Talouslehti Financial Times spekuloi perjantaina Kimin mahdollisella seuraajalla, jonka nimi on lehden mukaan presidentti Donald Trumpin käsissä.

Lehden mukaan Washingtonissa on pyöritelty eri nimiä, joihin kuuluvat muun muassa valtiovarainministeriön virkailija David Malpass, Yhdistyneiden kansakuntien entinen lähettiläs Nikki Haley, Yhdysvaltain kansainvälisen kehityksen viraston johtaja Mark Green sekä Ivanka Trump, jonka suuri maailma tuntee Donald Trumpin tyttärenä ja neuvonantajana.

Jotkut asiantuntijat ovat toivoneet, että Kimin ero avaisi myös muille kuin yhdysvaltalaisille mahdollisuuden toimia Maailmanpankin pääjohtajana, mutta Financial Timesin mukaan tämä on todennäköisesti vain toiveajattelua.

”Minun vaistoni sanoo, että yhdysvaltalaisen ehdokkaan valinta on erittäin todennäköistä”, entinen Maailmanpankin virkailija David Dollar kommentoi.