Kuluttajasuojaviranomaisen toimivaltuudet laajenevat ensi viikosta lähtien. Muutokset ovat tarpeellisia ja kaivattuja, kuvaa Kilpailu- ja kuluttajaviraston johtaja Outi Haunio-Rudanko.

Perustavanlaatuisin muutos uudessa lakipaketissa on se, että kuluttajansuojalain rikkomisesta voidaan nyt määrätä seuraamusmaksu.

”Tällä hetkellä tietoisesta kuluttajansuojalain rikkomisesta ei voi langettaa taloudellisia sanktioita. Liikahdus on siis periaatteellisesti suuri”, Haunio-Rudanko sanoo.

Käytössä olleet keinot ovat olleet jyrkimmillään tulevaisuuteen suunnattuja kieltoja ja niihin liittyviä uhkasakkoja.

”Järeämpien keinojen puute on aiheuttanut selkeää haittaa sekä kuluttajille että niille kilpailijoille, jotka noudattavat säännöksiä.”

LUE SEURAAVAKSI:

Haunio-Rudanko toivoo, että uusi lainsäädäntö ennaltaehkäisisi väärinkäytöksiä ja siistisi markkinoita. Mutta onko tiettyjä aloja, joilla olisi selvästi keskivertoa enemmän hämäräperäistä toimintaa?

”En ota tähän kantaa, mutta median uutisoinnista voi kyllä päätellä, mitkä alat ovat työllistäneet viranomaisia.”

Tänä vuonna kuluttajaviranomaisia ovat työllistäneet esimerkiksi sähkön halpakauppiaat. Ainakin 365 Hankinnan sekä Fi-Nergy Voiman toimintatavoista on valitettu viranomaisille runsaasti.

LUE SEURAAVAKSI:

Kuluttaja-asiamies hakee tällä hetkellä markkinaoikeudelta Fi-Nergylle useaa kieltoa ja vaatii jokaista kieltoa tehostettavaksi 100 000 euron suuruisella uhkasakolla.

Uusi lainsäädäntö mahdollistaa sen, että kuluttajaviranomaiset voivat hakea markkinaoikeudelta seuraamusmaksun määräämistä jo tapahtuneista rikkeistä. Tämän lisäksi viranomainen voi hakea kieltoja, jotka estävät lainvastaista toimintaa tulevaisuudessa.

”Koska tässä säädellään taloudellista toimintaa, taloudelliset seuraamukset ovat hirveän merkityksellisiä. Lainvastaisten keinojen käyttämisestä tulee kannattamaton riski”, Haunio-Rudanko sanoo.

”Valvovana viranomaisena emme tietenkään toivo, että näitä sanktioita joudutaan määräämään. Toivomme, että ne toimivat ennen kaikkea ennaltaehkäisevänä keinona.”

LUE SEURAAVAKSI:

Seuraamusmaksujen lisäksi uusi lakipaketti vahvisti kuluttajansuojaviranomaisen työkalupakkia lukuisilla muilla valvontakeinolla.

Jatkossa kuluttaja-asiamies voi tehdä osana valvontatehtäviään koeostoja. Haunio-Rudanko uskoo, että keinoa voidaan käyttää esimerkiksi verkossa.

”Koeostojen avulla voidaan saada näyttöä vaikkapa siitä, millaisia verkkokauppojen kaupankäyntimenetelmät todellisuudessa ovat.”

Viranomainen saa uuden lain myötä myös oikeuden määrätä verkkosivustoilla olevaa sisältöä poistettavaksi – ja järeimmillään se voi määrätä poistettavaksi koko verkkosivuston.

LUE SEURAAVAKSI:

Uudistuksen takana on EU-asetus, joka pyrkii parantamaan kuluttajansuojaviranomaisen yhteistyötä eri jäsenvaltioiden välillä.

”Ongelma on aiemmin ollut, että viranomaisten toimivaltuudet ovat olleet eri jäsenvaltioissa hyvinkin erilaiset”, sanoo yksikönpäällikkö Katri Kummoinen oikeusministeriöstä.

”Tämä on voinut johtaa siihen, että toisesta jäsenvaltiosta kohdistetaan muihin sellaista toimintaa, johon ei ole voitu tehokkaasti puuttua.”

Hänen mukaansa uudistus on kaiken kaikkiaan tuntuva parannus viranomaisten toimivaltuuksiin.

LUE SEURAAVAKSI: