Onko Raha-automaattiyhdistyksen tukirahoja valunut poliitikkojen vaaliavustuksiin? Ei, vakuuttivat kaikki ne muutamien järjestöjen edustajat, joilta STT kysyi asiaa sunnuntaina.

Epäilys heräsi, kun aiemmin viikolla paljastui, että suomalaisten pelirahoista osansa saanut keskustataustainen Nuorisosäätiö oli rahoittanut Matti Vanhasen (kesk.) presidentinvaalikampanjaa.

Lisäksi Nuorisosäätiön hallitusta johtava kansanedustaja Antti Kaikkonen (kesk.) oli ollut jakamassa tukea itselleen monissakin vaaleissa.

Osalla RAY:n tukea saaneista järjestöistä on jokin kytkös puolueisiin ja monissa myös kansanedustajia hallintoelimissään.

Ensi- ja turvakotien liiton hallitusta johtava ex-kansanedustaja Virpa Puisto (sd.) sanoi, että ainakaan 2000-luvulla heiltä ei vaalitukea ole annettu.

–Liiton hallituksessa ei ole keskusteltu tuen antamisesta. Meille on täysin selvää, että me ollaan RAY:n tukema, eikä meillä ole semmoiseen edes mahdollisuutta.

Puisto muistelee, että ”kalliisiin” seminaareihin osallistumisesta on joskus keskusteltu, mutta niihin ei ole lähdetty.

Puolueiden tai ehdokkaiden järjestämät rahankeräysseminaarit on yleistynyt tapa kerätä vaalirahaa. Seminaarimaksut ovat usein kohtalaisen hinnakkaita. Maksajina onkin usein yrityksiä ja järjestöjä.

”Paheksun Nuorisosäätiötä”

Miina Sillanpään säätiön hallitusta johtava Pirkko Lahti (sd.) sanoo, että säätiö ei ole antanut vaalitukea. Jonkun patsaan on saattanut ostaa.

Lahden mielestä säätiöille ei ole sopivaa tukea esimerkiksi kansanedustajaehdokkaita ainakaan silloin, jos ne saavat valtionapua.

–Jos säätiö rahoittaa itsensä, niin silloin saa tehdä mitä haluaa. Mä on vanha rahiksen (RAY) tyyppi ja paheksun Nuorisosäätiötä.

Seminaarikutsuja tulee

Reumaliiton toimitusjohtaja Kaarina Laine-Häikiö sanoi, että ainuttakaan avustuspyyntöä ei ole tullut sinä aikana, kun hän on hoitanut tehtävää vuodesta 1987. Koskaan ei myöskään ole keskusteltu siitä, tuettaisiinko liiton hallinnossa ehdokkaina olevia.

–Joskus joku seminaarikutsu on tullut, mutta yhteenkään en ole osallistunut.

Seminaarikutsuja muistaa saaneensa myös Vanhustyön keskusliiton toiminnanjohtaja Pirkko Karjalainen. Sitä hän ei muistanut, onko niihin osallistuttu. Vaalirahoja ei ole annettu.

–Olen ollut 16 vuotta toiminnanjohtajana ja tänä aikana liiton hallituksessa on kansanedustajista olleet Leena Luhtanen (sd.), Kerttu Törnqvist (sd.), Marjatta Vehkaoja (sd.) ja nyt Sirpa Asko-Seljavaara (kok.). Kukaan heistä ei ole koskaan vihjannutkaan, että haluaisi vaalitukea.

Rahaa myös eläkeläisjärjestöille

Raha-automaattiyhdistyksen tuella rahoittavat toimintaansa myös puolueita lähellä olevat eläkeläisjärjestöt. Kokoomustaustaisen Kansallisen senioriliiton toiminnanjohtaja Marjo Palomäki sanoo, että vaalitukeen RAY:n rahaa ei valu missään tapauksessa.

–Noudatamme täysin määräyksiä, joita sieltä tulee.

Palomäen mukaan liitto vetää niin tiukkaa linjaa, ettei anna edes tuki-ilmoituksia toisille järjestöille.

Tukisäännöt uusiksi

Raha-automaattiyhdistyksessä on valmisteltu nykyistä tarkempia säännöksiä järjestöille myönnettävälle tuelle. Muutokset koskevat yleisavustuksia, joita on voinut käyttää esimerkiksi henkilökunnan palkkoihin ja viestintäkuluihin. Näiden avustusten käytöstä RAY saa nykyisin vain yleisluontoiset raportit.

RAY:n hallituksen on määrä hyväksyä uudet säännöt 30. syyskuuta.