Tienvarsimainonnan ja tilapäisten tienvarsi-ilmoitusten ohjeistus selkiytyy, tiedottaa eduskunta. Jatkossa esimerkiksi juhliin, kuten häihin ohjaavat tienvarsikyltit saa pystyttää ilman erillistä lupaa.

– Aikaisemmin iltarastien opaskyltteihin tai jopa häätilaisuuksiin on pitänyt pyytää maksullinen lupa. Kylteissä ei ole saanut myöskään olla suuntaa osoittavia nuolia. Terve järki sanoo, että nykyinen laki on mennyt aivan liian pitkälle. On hyvä, että nyt otetaan muutama askel taaksepäin ja kevennetään sääntelyä, hallituspuolue kokoomuksen eduskuntaryhmän varapuheenjohtaja Outi Mäkelä iloitsee muutoksesta tiedotteessaan.

Mäkelän mukaan nykyisessä laintulkinnassa on ollut jopa koomisia piirteitä, kun esimerkiksi tienvarsien siivoamiseen ja muuhun talkootyöhön on edellytetty erillistä lupaa. Nyt ministeriöltä saatiin linjaus siihen, ettei lupaa tarvita, Mäkelä kertoo.

– Voi rehdisti sanoa, että järki voitti, Mäkelä kiittelee.

Liikenne- ja viestintävaliokunta hyväksyi torstaina 26. toukokuuta mietinnön koskien maantielain ja ratalain muuttamista. Mainonta ja ilmoittelu ovat uuden lain mukaan ilmoituksenvaraista, kun tähän saakka se on ollut luvanvaraista, eduskunta kertoo.

– Hääkyltit ja iltarastiliput sallitaan jatkossa ilman lupia, Mäkelä kertoo.

– Nykyinen kylttien lupamenettely on ollut hankala esimerkiksi suunnistusseurojen kannalta. Jatkossa kyltteihin ei enää tarvita erillistä lupaa, vaan byrokratiasta selvitään pelkällä ilmoituksella. Käytännöstä luopuminen tulee helpottamaan esimerkiksi urheilu- ja vapaa-ajantapahtumien järjestämistä, Mäkelä sanoo.