Maaseutujen kotieläintilalliset ovat lähettäneet presidenttiparille yhteisen kirjeen rouva Jenni Haukion puheen takia. Puhe Eläinsuojelugaalassa on herättänyt huomiota ja keskustelua sosiaalisessa mediassa.

Maidontuottaja, seminologi Johanna Niskanen on julkaissut kirjeen Facebookissa ja kertoo, että sen on allekirjoittanut hänen lisäkseen 1127 ”maaseudun ammateissa ja elämäntehtävässä toimivaa ihmistä”. Hänen mukaansa kirje lähti matkaan maanantaiaamuna. Allekirjoittajat ihmettelevät, miksi useat julkiset lausunnot päätyvät usein syyttämään suomalaista kotieläintuottajaa.

”Minne tuotantoeläimet laitetaan, jos niitä ei saa kasvattaa ja teurastaa ihmisille ruuaksi?” kirjeessä kysytään Niskasen julkisen Facebook-päivityksen mukaan. LUE SEURAAVAKSI:

Tuotantoeläinten olojen parantaminen on päivityksen mukaan aina hyvästä, mutta se tulee tehdä kannustamalla ja luomalla mahdollisuuksia, ei syyttämällä ja tuomitsemalla. Kirjeessä ihmetellään eläinten inhimillistämistä ja pohditaan, suunnitteleeko eläin elämäänsä eteenpäin ja murehtii kuoleman hetkellä.

”Toivomme, että otatte huomioon jatkossa, että suomalainen kotieläintuotanto on tärkeä peruspilari yhteiskunnassamme, eikä valtakunnan johtavilla tahoilla tai voimakkailla mielipidevaikuttajilla ole varaa tuomita meitä noin kevein perustein. Pelkästään kotieläintuotannon muita aloja työllistävä vaikutuskin on merkittävä, eikä yhteiskunta kykene selviämään, jos myös liitännäistyöpaikat menetetään Suomesta.” LUE SEURAAVAKSI:

Kirjeessä hämmästellään päivityksen mukaan, miksi epäeettinen lemmikkien pitäminen ”jätetään lähes huomiotta”, mutta ”eläinten ystävän sädekehää kiillotetaan puhumalla kotieläintuotannon lopettamisen puolesta”.

”Ruoka ei tule kaupasta, se tulee täältä maalta. Me ihmiset kasvatamme sen teille. Me ansaitsemme kunnioitusta ja hyväksyntää tekemästämme työstä eläinten parissa.”

Haukio kohautti kiitospuheellaan

Rouva Jenni Haukio vastaanotti Suomen Eläinsuojelun Kiitos eläimiltä -palkinnon perjantaina Eläinsuojelugaalassa. Iltalehden mukaan hän totesi kiitospuheessaan, että Suomessa kuolee 70 miljoonaa tuotantoeläintä vuosittain.

”Jokainen niistä eläimistä olisi halunnut elää”, Haukio sanoi Iltalehden mukaan ja vetosi kuluttajiin.

”Jos kulutus ehtyy, ehtyy myös tuotanto ennen pitkää.” LUE SEURAAVAKSI:

Kirjeen lisäksi Ilta-Sanomien haastattelemat lihantuottajat ihmettelevät Haukion puheita. Lehti kysyi näkemyksiä kahdelta tilalta.

”Jenni Haukion kommentit kuvastavat vieraantumista ruoantuotannon reaalimaailmasta. Silloin mietelmät voivat olla perin outoja”, sanoo pitkän linjan lihantuottaja Ahti Ritola Ilta-Sanomille.

Haukio itse kommentoi asiaa lyhyesti Twitterissä.

”En ole missään ehdottanut ’suomalaisen ruoantuotannon alasajoa’, päinvastoin – useasti kannustanut suosimaan kotimaista, lähellä tuotettua ruokaa. Olen myös toivonut erilaisia mielipiteitä kunnioittavaa keskustelukulttuuria. Sellaiseen ei kuulu toisen sanomisten vääristely”, Haukio tviittaa.

Haukio puhuu kysynnän ja tarjonnan laista.

”Yhä useampi kuluttaja arvostaa eettisesti tuotettua, olipa kyse sitten mistä tahansa eläinperäisestä tuotteesta. Jos ja kun eläinten hyvinvointitarpeet huomioidaan yhä laajemmin, kuluttajat tämän varmasti valinnoillaan palkitsevat”, hän sanoo Twitterissä.

LUE SEURAAVAKSI:

Hän tarkensi lausuntojaan Ilta-Sanomille jo sunnuntaina.

”Kuluttajat voivat ostovalinnoillaan vaikuttaa siihen, millaisissa olosuhteissa tuotantoeläimiä kasvatetaan ja miten niitä kohdellaan. Tiedän, että myös tuottajakunnassa on halua toimia saman suuntaisesti, ottaen eläinten hyvinvointitarpeet yhä kattavammin huomioon”, Haukio sanoi lehdelle.

”Olen monissa eri yhteyksissä puhunut suomalaisen ruoantuotannon ja lähiruoan sekä suomalaisen maaseudun elinvoimaisuuden puolesta. Keskustelua eläinten hyvinvoinnista olisi voitava käydä rakentavasti erilaisia mielipiteitä kunnioittaen, ilman vastakkainasettelua eläinten ja laillista elinkeinoa harjoittavien tuottajien välillä.”

Kirjeestä kertoi ensimmäisenä Maaseudun Tulevaisuus.

LUE SEURAAVAKSI: