Perustuslakivaliokunta kokoontui jälleen tiistaina käsittelemään sote-uudistukseen liittyviä lakeja ja valinnanvapautta. Niukkasanaisuus odotetun luonnoksen valmistumisen aikataulusta jatkui aamupäivän tapaan myös iltapäivällä.

– Paljon tehtiin töitä tänään, ja huomenna aamulla kahdeksalta jatketaan. Sen enempää ei ole kerrottavaa. Ei ole aikatauluarviota, perustuslakivaliokunnan puheenjohtaja Annika Lapintie (vas.) sanoi medialle kokouksen jälkeen.

Kun media kysyi perustuslakivaliokunnan jäseneltä Anna-Maja Henrikssonilta (r.), kauanko perustuslakivaliokunnalla vielä kestää työnsä kanssa, hän ei tiennyt.

– Ei aavistustakaan. Otamme sen ajan, jonka tarvitsemme, Henriksson sanoi medialle perustuslakivaliokunnan edustalla.

Henriksson ei ottanut kantaa siihen, valmistuuko luonnos mahdollisesti tällä viikolla.

– Itse näen niin, että perustuslakivaliokunnan on saatava tehdä työnsä rauhassa. Jos tarvitaan ensi viikkoa niin sitten tarvitaan. Lähdetään nyt siitä, että saadaan valmista, Henriksson jatkoi.

Perustuslakivaliokunta jatkaa asian käsittelyä keskiviikkoaamuna.