Pääministeri Juha Sipilä (kesk.) iloitsi hallituksensa viimeisessä kehysriihessä maan taloustilanteen parantumisesta ja hallituksen saavutuksista.

Hallitus listaa tiedotteessaan hallituskauden alussa päätettyjä tavoitteita, jotka on saavutettu tai ovat saavutettavissa. Näitä ovat muun muassa ”kunnianhimoisena pidetty 72 prosentin työllisyysastetavoite”, joka ”näyttää toteutuvan”, sekä tavoite 110 000 uudesta työllisestä – työllisten määrä on nyt kasvanut hallituskauden alusta 90 000:llä.

– Mahdottomasta tuli mahdollinen, Sipilä kehui muistuttaen tavoitteisiin kohdistuneista epäilyistä.

Lisäksi julkisen talouden velkaantuminen suhteessa bruttokansantuotteeseen taittui jo vuonna 2016 ja velkasuhde jatkaa laskuaan lähivuosina, hallitus listaa.

– Nyt näyttäisi siltä, että ensi vuonna päästäisiin tuon [EU-maiden sopiman] 60 prosentin kriittisen rajan alapuolelle, Sipilä sanoi velkasuhteesta.

Kehysriihensä päätöksillä hallitus pyrkii yhä edistämään työllisyyden kasvua. Esimerkiksi irtisanomista helpotetaan. Lue lisää: Hallitus lisää työnantajien valtaa – irtisanominen helpottuu

– Työllisyyttä vahvistetaan helpottamalla nuorten työttömien työllistämistä, lisäämällä muuntokoulutusta ja lisäämällä TE-toimistojen resursseja [aktiivimallin vuoksi], hallitus kertoo.

Työllisyystoimiin panostetaan noin 90 miljoonaa euroa kehysriihen päätöksillä. Lisäksi hallitus päätti panostaa eriarvoisuuskehityksen hillitsemiseen noin 70 miljoonan euron toimet.

– Hallitus näkee tärkeänä, että eriarvoisuutta vähennetään täsmätoimin eri tulonsiirtojen kautta. Ensisijaisiin etuuksiin on panostettava niin, että ne kohdentuvat vaikeimmissa elämäntilanteissa oleville, kuten sairaille, tiedotteessa kerrotaan.