Pääministeri Juha Sipilä (kesk.)arvioi, että Talvivaaran kaivosta operoivassa Terrafamessa tänään tehty omistusjärjestely on valtion kannalta taloudellisesti järkevä. Kainuun aluetaloudelle ja työllisyydelle toiminnan jatkuminen ja ulkopuolisen rahoituksen järjestyminen on hänen mukaansa erityisen tärkeää.
OSALLISTU KESKUSTELUUN
Piilota