Keskustan puheenjohtaja, pääministeri Juha Sipilä linjasi lauantaina, että keskustan täytyy nykyisten kannatusmittausten päälle vakuuttaa neljä epäröivää äänestäjää sadasta noustakseen suurimmaksi puolueeksi kevään eduskuntavaaleissa.

Sipilä kommentoi puolueen vaalikampanjan avauksessa Helsingissä myös omaa asemaansa. lltalehden ja Uuden Suomen keskustan päättäjille tekemästä kyselystä ilmenee, että 78 prosenttia haluaa Sipilälle haastajia seuraavassa, vuoden 2020 puoluekokouksessa. Ilta-Sanomat puolestaan kysyi keskustan kenttäväeltä, kenestä he toivoisivat pääministeri Juha Sipilän seuraajaa keskustan puheenjohtajana. Ylivoimaiseksi suosikiksi nousi perhe- ja peruspalveluministeri Annika Saarikko, jota kannattaa 30,2 prosenttia vastanneista.

”Tämän kauden tulokset ovat parempia kuin uskalsin itse odottaa. Lähdin tähän hommaan siinä mielessä niin kuin kaikki me: tulos tai ulos. Nyt näyttää vähän siltä, että meininki on tulos ja ulos”, Sipilä sanoi puheessaan keskustan eduskuntavaalikampanjan avauksessa.

Lisäksi vain 37 prosenttia keskustalaisista toivoo IL-US-kyselyssä jatkoa porvarihallitukselle. 63 prosenttia keskustalaisista haluaa samaan hallitukseen Antti Rinteen johtaman sdp:n kanssa.

”Jos sdp vetää tätä maata, työllisyys ei takuulla mene sinne 75 prosenttiin. Silloin me puhutaan tempputyöllistämisestä ja kaikki lupaukset tehdään velalla”, Sipilä kommentoi puheessaan.

”Entä jos kokoomus vetää tätä maata, mitä silloin tehdään liikkumavaralla? Silloin annetaan rikkaille veronkevennyksiä ja perusturva unohtuu”, hän jatkoi.

Yhdessä sdp ja kokoomus tarkoittaisivat Sipilän mukaan sitä, mistä on jo nähty näyttöjä.

”100 000 työtöntä lisää, valtion velka kasvoi ja verotus kiristyi. Se on lopputulos.”

Lue myös:

”Aika on ohi, imago pilalla” - Keskustassa halutaan Juha Sipilälle haastajia

Keskustan kenttäväki haluaa seuraavaksi punamultahallituksen ja antaisi rukkaset kokoomukselle - ”Köyhän asiaa ei ole pidetty tarpeeksi esillä”

Juha Sipilän uusi lupaus: ”Yli 100 000 ihmistä saisi työpaikan - Kuvitelkaa, kuinka merkittävä on yksi %-yksikkö”