Kokoomuksen kansanedustaja, ekonomisti Juhana Vartiainen pitää oikeana, että Euroopan komission keskiviikkona esittelemä elvytyspaketti saada maaliin.

”Näin syntyvä finanssipoliittinen sysäys olisi toki edelleen aika pieni, mutta ei aivan mitätön. Muttapiru on yksityiskohdissa, ja tässä tapauksessa yksityiskohdat eivät ole pikkujuttuja”, hän analysoi blogissaan.

Vartiainen korostaa, että nyt tehtävät ratkaisut luovat suuntaa tulevaan, ja polun päässä voi olla sekä ikäviä että myönteisiä kehityskulkuja.

”Suomenkin pitää aktiivisesti edesauttaa sopimuksen viemistä maaliin. Samalla pitää kuitenkin viedä sopimusta parempaan suuntaan ja välttää valintoja, joilla voi olla ikäviä tai kohtalokkaitakin seurauksia.”

Komission esittämän paketin koko on 750 miljardia euroa, mistä noin 500 miljardia euroa on tukia ja 250 miljardia euroa lainaa. Rahan saamiseksi jäsenmaiden pitää tehdä toimintasuunnitelma, joka on linjassa komission aiemmin antamien suositusten kanssa. ¬Näitä ovat esimerkiksi talouspolitiikka, siirtyminen vähähiiliseen talouteen ja ilmastotoimet.

Vartiainen pitää arveluttavana, että unioni alkaa velkaantua ilman että velan takeena olevasta tulonmuodostuksesta on yhteisymmärrys ja sopimus.

”Unionin näin merkittävässä mitassa allekirjoittamat “liittovaltion” velkakirjat uusi askel, joka nähtävästi edellyttää perussopimusten muuttamista. Oli oikeudellisen arvioinnin tulos mikä tahansa, julkistaloudellisen yhteisön, tässä tapauksessa EU:n, ei pidä lähteä laskemaan liikkeelle velkakirjoja ellei niitä kyetä tukemaan oikealla veronkanto-oikeudella, josta vallitsee jonkinlainen poliittinen sopimus. Tämä on erityisen kriittistä unionissa, jonka jäsenmaiden kesken ei vallitse poliittista yhteisymmärrystä unionitason tehtävistä. Mielestäni epämääräiset maininnat digiveroista ja hiilitulleista eivät riitä eikä Suomen tule tyytyä niihin. On painajaismaiden ajatus, että jossain vaiheessa unionilla on merkittävä velka, mutta vallitsee rankka erimielisyys siitä, kuka siitä vastaa.”

Vartiaisen mukaan nyt ehdotettu velkajärjestely voi myös kaatua oikeudellisesti, koska perussopimuksen artikla 310 edellyttää tulojen ja menojen tasapainoa, ja niiden jyrkkä erottaminen toisistaan ei hänen mukaansa mitenkään vastaa artiklan henkeä.

Vartiainen arvostelee myös sitä, että ehdotettuihin järjestelyihin sisältyy jäsenmaiden välistä epäsymmetriaa eli jotkin jäsenmaat maksavat ja toiset saavat.

”Tämä korostaa ohjelmien ehdollisuuden merkitystä. Jos ja kun jäsenmaat tosiasiallisesti tukevat toistensa talouksia, tuessa täytyy olla ehtoja hyvästä talouspolitiikasta kussakin mukana olevassa jäsenmaassa. Jos unioni aletaan mieltää jäsenmaiden väliseksi tulonsiirtojärjestelmäksi, sen poliittinen kannatus murenee maksavissa maissa ja talouspolitiikan vastuullisuus heikkenee saavissa maissa”, hän huomauttaa.

Vartiainen puuttuu myös EU-budjetin menokohteisiin ja katsoo, että olisi järkevää miettiä niiden osalta muutakin kuin ”poliittisesti muodikkaita” ja kansallisesti toteutettavia investointi- ja avustuskohteita.

”Unionilla pitäisi minun mielestäni olla pysyvästi isompi budjetti, jonka varassa se voisi hoitaa unionitasolle luontevasti kuuluvia tehtäviä — niin, että vastaavia julkisia menoja ja veroja voitaisiin jäsenmaissa laskea. Jos unionitason talous laajenee yksinomaan tällaisten tuki- ja avustuspakettien kautta, jäsenmaiden kokonaisveroaste nousee vääjäämättä.”

Vartiaisen mielestä unionin pitäisi tehdä enemmän unionitason tehtäviä, eli tuottaa unionitason “julkishyödykkeitä.

”Tässä tarvitaan poliittista luovuutta. Miksei EU ottaisi suurempaa vastuuta puolustuksesta? Tai kokonaan EU:n ulkorajan valvonnasta? Tutkimuksesta ja yliopistoista? Poliisitoimesta, vahvistettavan Europolin tai uuden “EBI”:n (vrt. USA:n FBI) kautta? Tai miksei perustettaisi EU-kansalaisille henkilökohtaista EU-koulutustiliä? Tässä on kattona vain poliittisen luovuuden puute.”

Vartiainen varoittaa lisäksi riskistä, että jotkut jäsenmaat alkavat rahoittamaan omaa julkisen talouden alijäämää Euroopan keskuspankin EKP:n keskuspankkirahalla. Tämä voi hänen mukaansa heikentää poliittisten päättäjien kannustimia vastuulliseen julkistalouden hoitoon.

Lue lisää: