Perussuomalaisten puoluehallituksen jäsen Anssi Joutsenlahti on ilmoittanut pysyvänsä uuden puoluejohdon takana, mutta jättävänsä väliin perussuomalaisten puoluehallituksen perjantaisen kokouksen.

Puoluehallitus on kokoontunut perjantaina kello 14. Uusi Suomi selvitti aiemmin , että uudella puheenjohtajalla Jussi Halla-aholla vaikuttaa olevan puoluehallituksen enemmistö puolellaan, vaikka päinvastaisiakin arvioita oli esitetty. Joutsenlahden päätös jäädä pois kokouksesta varmistanee Halla-ahon valta-aseman, sillä Joutsenlahti oli yksi puoluehallituksen mahdollisista ”soinilaisista” kysymysmerkeistä.

Yle uutisoi aiemmin, että Joutsenlahti olisi ilmoittautunut soinilaisten perustaman Uusi vaihtoehto -eduskuntaryhmän tukijaksi. Hän kuitenkin oikoo tämän käsityksen perussuomalaisten Suomen Uutiset –lehdessä.

– Yle tulkitsi sanojani väärin. Tottakai olen perussuomalainen, niinkuin kaikki muutkin Kankaanpäässä, Joutsenlahti sanoo Suomen Uutisten mukaan.

Hän vaikuttaa paikallisjärjestö Kankaanpään perussuomalaisissa, joka ilmoitti perjantaina tukensa uudelle puoluejohdolle.

– Kunnioitamme suoralla demokratialla valittua nykyistä puolueemme johtoa, joka on jäsentemme valitsema, kuului julkilausuma.

Puoluehallituksen on määrä päättää ex-puheenjohtaja Timo Soinin ja muiden eduskuntaryhmää vaihtaneiden kansanedustajien asemasta puolueessa. Osa heistä, ainakin UV-ryhmän puheenjohtaja Simon Elo, on jo itse eronnut puolueesta, mutta loput saatetaan erottaa.

Puoluehallituksessa on 13 jäsentä, joista viisi tulee suoraan puoluekokouksen valitsemasta puoluejohdosta: Halla-aho, varapuheenjohtajat Laura Huhtasaari, Teuvo Hakkarainen ja Juho Eerola sekä puoluesihteeri Slunga-Poutsalo. Muista jäsenistä yksi on ilmoittautunut Halla-ahon tukijaksi, yksi on eronnut luottamustehtävästään ja yksi on PS-eduskuntaryhmän nimeämä, ryhmää edustava henkilö.

Aamulehden mukaan Joutsenlahtikin sanoo nyt, että puoluehallitus vaikuttaa olevan Halla-ahon käsissä.

–Ei siellä ole soinilaisilla enemmistöä, enkä pääse siellä käymäänkään. Se on selvä juttu, hän sanoo.

LUE LISÄÄ: Halla-aho sai puoluehallituksenkin haltuunsa: Timo Soinille potkut?

Lue myös:

Perussuomalaisiin jäänyt Packalén: ”Kun vaaleissa hävinneet lopettavat leikin, halveksitaan demokratiaa”

Jari Lindström avautuu: ”Nuivien kostonhimo” rikkoi perussuomalaiset

Perussuomalaiset jakautui kahtia – Halla-aho: ”Mikä hajoaa keskiviikkona?”

Perussuomalainen kansanedustaja tilittää: ”Voidaanko uutta loikkarihallitusta pitää rehellisenä”

Näin Simon Elo sanoi – dramaattinen puhe sanasta sanaan

”Pidän loikkareita luusereina” – Näin Timo Soini kirjoitti 10 päivää sitten

20 perussuomalaista eroaa – Soinin uusi ryhmä valmis hallitukseen